Valio-myrskyn tuhot kartoittuvat pikkuhiljaa: "Ei dramaattista, mutta pientä harmia kuitenkin"

Perjantaina Suomen ylittänyt Valio-myrsky aiheutti runsaasti puustovahinkoja eri puolilla Suomea. Kovat tuulet kaatoivat puita etenkin maan keskiosissa, mutta laaja-alaisilta yhtenäisiltä tuhoilta vältyttiin.

– Yksittäisiä hajakaatoja oli vähän joka puolella, esimerkiksi avohakkuiden reunoissa. Maanantaina Keski-Suomesta nousivat esille pohjoiset alueet, kuten Viitasaari, Pihtipudas, Kannonkoski ja Kinnula. Myös Multialta tuli tietoa puunkaadoista, Metsänhoitoyhdistys Keski-Suomi ry:n toiminnanjohtaja Ilpo Pentinpuro kertoi.

– Ei dramaattista, mutta pientä harmia kuitenkin. Kyllä tämä on koskenut metsänomistajia laajalti.

Suomen metsäkeskuksen arvion mukaan myrskystä koitui 20–50 miljoonan euron puustovahingot koko maassa. Vahingoittuneen puuston määrä on todennäköisesti 0,5–1,5 miljoonaa kuutiometriä. Vertailun vuoksi vuonna 2013 Seija-, Eino- ja Oskari-myrskyt kaatoivat yhteensä noin 4 miljoonaa kuutiota puuta.

Miksi hätäpuhelut eivät toimineet?

Sähkönjakelu palautui maanantain aikana lähes normaaliksi koko maassa. Iltayhdeksän aikaan sähköttä oli esimerkiksi Keski-Suomessa enää muutamia yksittäisiä asiakkaita.

Myrsky aiheutti tietoliikennehäiriöitä jopa 100 000 asiakkaalle koko Suomen alueella, ja esimerkiksi hätäpuheluliikenteessä oli ongelmia varautumisesta huolimatta. Viestintävirasto kertoi maanantaina selvittävänsä, miksei hätäpuheluita voitu ajoittain soittaa esimerkiksi Pyhäjärven eteläpuolelta, Puumalan ympäristöstä tai Kuopion länsipuolelta.

Matkapuhelinverkkojen sähkönsyöttö on varmistettu akuin ja varavoimalaitoksin, ja viestintävirasto vaatii tukiasemille vähintään kolmen tunnin varavoiman. Hätäpuhelut estyivät, kun Valio-myrskyn aikana sähkökatkot venyivät eivätkä muutaman tunnin varatehot enää paikoittain riittäneet.

Junaliikenne Pohjois-Karjalassa palautui maanantaina normaaliksi, kun junat alkoivat taas kulkea Kesälahden ja Joensuun välillä. Myrsky oli aiheuttanut rataosuudelle vaurioita, minkä takia junia korvattiin busseilla. Lisäksi Helsinkiin kulkevat junat olivat myöhässä.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko 1 kk / 6 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .