Valon kaupunki valaisi suojatiet – olisiko tässä vientituote esimerkiksi koulujen läheisyyteen?

Älyvalolla pyritään tekemään suojateistä turvallisempia.

Jyväskylän Valon kaupunki -tapahtumassa tuotiin viime viikolla taiteen lisäksi valoa myös liikenteeseen.

Ylistönrinteellä esiteltiin torstaina 22. syyskuuta älykäs suojatievalo, joka toimii liiketunnistimella. Valaistus sijaitsee Survontiellä yliopiston ja Tiedon portaiden välissä. Valo on kellertävää katuvalaistusta puhtaampi ja se muuttuu muuta valaistusta kirkkaammaksi jalankulkijan lähestyessä suojatietä. Ympäristöstä paremmin erottuvalla valolla pyritään parantamaan suojateiden turvallisuutta.

Ylistön suojatievalo on pysyvä. Valon kehittäneen C2 SmartLightin viestintäkoordinaattorin Eija Saarelaisen mukaan älykkäitä suojatievaloja on tulossa myöhemmin myös muualle Jyväskylään paikkoihin, jotka vaativat lisävalaistusta. Muualla Suomessa valoja asennetaan muun muassa Turkuun ja Uuraisille.

– Toive tällaiselle ratkaisulle tuli asiakkaaltamme, joka kaipasi helposti asennettavissa olevaa lisävalaistusta erääseen hankalaan risteykseen koulun vieressä, kertoo yhtiön toimitusjohtaja Petri Laitinen.