Valta vaihtoon Petäjäveden seurakunnassa, puolet kirkkovaltuustosta jättää tehtävänsä

Petäjäveden seurakuntavaaliehdokkaista alle puolet on istuvia kirkkovaltuutettuja. Ehdokkaita on yhteensä 18 kahdessa valitsijayhdistyksessä, heistä kahdeksan on nykyisiä kirkkovaltuutettuja. Kirkkovaltuusto on 15-jäseninen, heistä seitsemän ei asetu ehdolle, joten väistämättä tulevassa valtuustossa on vähintään puolet uusia valtuutettuja.

Kunnanvaltuutettuja ehdokkaista on neljä.

Elävä seurakunta valitsijayhdistyksen ehdokkaana ovat: Raija Harju-Kivinen, Anna-Maria Huuskonen (istuva valtuutettu), Eila Koivuniemi, Tiina Leppänen, Petrus Lesonen, Heikki Palola (istuva valtuutettu), Seppo Rantapuska, Jorma Suonsaari ja Enni Toivola (istuva valtuutettu).

Keskustan valitsijayhdistyksen ehdokkaana ovat: Hanna Hautamäki (istuva valtuutettu), Jari Koskenranta, Sirkku Kuukkanen (istuva valtuutettu), Jukka Ohra-aho, Hannele Oikarinen, Lasse Olli, Kai Paltamaa (istuva valtuutettu), Pirkko Saarinen (istuva valtuutettu) ja Matleena Ylikoski (istuva valtuutettu).

Petäjäveden seurakuntaan kuuluu noin 3 400 jäsentä. Seurakunnassa on vastikään virkaan asetettu uusi kirkkoherra Laura Laitinen. Meneillään on pääkirkon mittava saneeraus ja uuden kellotapulin rakentaminen. Seurakunnan ylpeydenaihe on Petäjäveden vanha kirkko, joka kuuluu Unescon maailmanperintöluetteloon ja toimii myös kesäaikaan jumalanpalveluselämän ja konserttien kirkkona.

Seurakuntavaalit järjestetään sunnuntaina 18.marraskuuta ja ennakkoäänestysaika on tiistaista lauantaihin 6.–10. marraskuuta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.