Valtakunnallinen paraati marssittiin Jyväskylässä – häiriöiltä vältytty

Itsenäisyyspäivän valtakunnallisen paraatti marssittiin tänään Jyväskylässä. Yliopistonkadun varrelle ja Harjun rinteeseen kertyi kurjasta säästä huolimatta tuhansia ihmisiä seuraamaan paraatia. Myös Yliopistonkadun kerrostalojen parvekkeet olivat miehitettyjä yleisöstä.

Sade oli kovimmillaan Harjun kentällä puolenpäivän aikaan suoritetun paraatikatselmuksen aikana, mutta laantui itse paraatin alkaessa kello 13. Ilmavoimien komentaja, kenraalimajuri Kim Jäämeri suoritti paraatijoukkojen katselmuksen ja piti puheen, jonka jälkeen yleisö laului Maamme-laulun. Kenttähartauden piti kenttärovasti Sauli Keskinen.

Paraatissa yleisö sai nähdä muun muassa uusia Leopard 2A6 -taistelupanssarivaunuja sekä Hornet-hävittäjien ja NH90-kuljetushelikopterien ylilennon. Midnight Hawaks -esittelylento jouduttiin perumaan sään vuoksi. Paraatiin osallistui kaikkiaan noin 650 varusmiestä ja kantahenkilökuntaan kuuluvaa sekä viitisenkymmentä ajoneuvoa.

Paraatijoukkoja komensi ilmavoimien esikuntapäällikkö prikaatikenraali Petri Tolla ja paraatin otti vastaan Harjulla Neron portaiden juurella ilmavoimien komentaja kenraalimajuri Kim Jäämeri yhdessä kaupunginvaltuuston puheenjohtajan Pauli Partasen sekä sotaveteraanien edustajien Antti Savelan ja Lauri Lehtisen kanssa.

Sisä-Suomen poliisin tilannekeskuksesta kerrottiin paraatin sujuneen häiriöittä, eikä muutoinkaan Jyväskylässä ole poliisin tietoon tullut mielenilmauksia.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko joka päivä 15 eur. / 3 kk kestotilauksena

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .