Vangit opettelevat arjen taitoja vapauttamisyksiköissä

Vankien paluuta siviilielämään pyritään helpottamaan vapauttamisyksiköissä. Oulun vankilan yhteyteen avattiin hiljattain yksikkö, jossa vangit opettelevat ohjaajien avulla arjen taitoja. Vangit käyvät kaupassa, tekevät oman ruokansa ja pesevät pyykkinsä. Päiväohjelmaan voi kuulua myös opiskelua, töissä käyntiä ja esimerkiksi Kela-asioiden hoitamista.

- Tämä ei ole mikään täyden palvelun talo. Vanki joutuu laittamaan itsensä likoon, kertoo rikosseuraamusesimies Ritva Jalonen.

Yksikössä on paikka 12 miehelle ja kahdelle naiselle. Paikat ovat haluttuja, sillä ne ovat liki koko ajan täynnä. Oulun vapauttamisyksikkö on ainut, jossa on paikkoja myös naisille.

Ensimmäinen vapauttamisyksikkö perustettiin Kuopion vankilaan vuonna 2010. Tampereella ja Helsingissä vangeille ostetaan vastaavanlaisia palveluja yksityiseltä palveluntuottajalta.

- Tänä päivänä nähdään tärkeäksi, että vanki vapautetaan hallitusti ja asteittain. Samalla kun vapautuminen lähestyy, valvonta vähenee ja henkilön oma vastuu lisääntyy, sanoo kehitysjohtaja Kirsti Kuivajärvi Rikosseuraamuslaitoksesta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Osa naisista jättää kohdunkaulan syöpäseulonnat väliin Keski-Suomessa – "Nuoremmilla ikäluokilla ei ehkä ole samalla tavalla huolta omasta terveydestä"

Puhemies Vanhanen: Munuaiskasvainten syy oli syöpä, hoidettu leikkaamalla

Ilmastoministeri Mikkonen pitkän aikavälin tavoitteesta: Tärkeintä saada yhteisymmärrys 2050 tavoitteesta, 2030 joutuu odottamaan

Uusi hätäkeskusjärjestelmä kutsuu helikopterin paikalle aiempaa herkemmin – potilaita lääkärikopteri kohtaa harvemmin

Viitasaarelta löytyy erikoinen ja kiehtova veistospuisto – sunnuntaina Tuulensuun puiston veistoksia esitellään ja keskustellaan yhteisöllisyydestä

Karstulassa voit olla entisajan lapsi – Satusivellin -tapahtuma huipentuu torstaina Kruukkilassa

Toivottavasti viikonloppuna tuulee – Keitele Regatta starttaa Äänekoskelta ja maali on Viitasaarella

Jyväskylän yliopisto vaihtoi profiilikuvat sateenkaariväreihin – Pride-tempaus kummastuttaa ihmisiä Tapio Puolimatkan takia

Poika kuristi isäänsä ja vei veitsen kurkulle Muuramessa – tuomittiin ehdollista vankeutta

Lastu lentää ja tienoo pärisee: Moottorisahalla veistetään viikonloppuna toteemeja Kivijärvellä

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.