Vanha opinahjo nurin ja tilalle vuokrakoulu – Toivakan Kankaisten kyläkoulun huono sisäilma on marraskuussa muisto vain

Kankaisten kyläkoulu järjesti 80-vuotisjuhlat parisen vuotta sitten. Hirrestä rakennetun koulun oli määrä jatkaa taivaltaan osana uudistettua ja laajennettua päiväkotikoulua, mutta kevät muutti kaiken hetkessä.

Remonttia varten tehdyssä kuntokartoituksessa löytyi nimittäin mikrobivaurioita ja rakenteiden epätiiveyttä.

– Olihan se aika pysäyttävä hetki, kun terveystarkastaja ilmoitti, että täällä ei jatketa koulunkäyntiä, mikäli sisäilmaa ei saada kuntoon, kertoo kunnanvaltuuston puheenjohtaja Pentti Marttinen (kesk.).

Toivakan päättäjät toimivat ripeästi: peruskorjaus peruttiin ja sen sijaan ryhdyttiin valmistelemaan vuokrakoulun ja -päiväkodin pystyttämistä samalle tontille.

Valtuusto teki lopullisen koulupäätöksen 23.4. ja myönsi samalla 250 000 euroa investointirahaa.

Tohina tontilla aloitettiin jo seuraavana päivänä.

 Paalasen Jukka, kunnan tekninen johtaja, soitteli, että tuletko kaatamaan puita, Marttinen naureskelee.

– Minä sanoin, että eiköhän siihen hommaan löydy joku parempikin mies...

Uuden koulun on määrä olla käyttökunnossa marraskuussa. Käyttäjille on tarjolla muun muassa kolme tavallista luokkaa ja yksi monitoimiluokka.

 

Koulussa ei ole vielä oireiltu, mutta rakennus on nyt ylipaineistettu siten, että siellä on turvallista opiskella.

Marttinen kehuu päättäjien ripeyttä, mutta samalla mielessä on haikeutta.

– Isäni, minä ja minun poikani olemme käyneet tätä koulua, Marttinen sanoo.

– Sotien jälkeen tämä oli vähän aikaa evakkojen majoitustilana, ja onhan täällä järjestetty valtavasti erilaisia juhlia.

Vähän haikealla mielellä on myös koulun apulaisjohtaja Taina Hoskari.

– Mutta enemmän me katsomme jo valoon päin, uuteen kouluun ja tulevaisuuteen, Hoskari sanoo.

Kunta on kaavoittamassa koulun viereen 14 hehtaarin aluetta asuintonteiksi, joten koulun tulevaisuus vaikuttaa siinäkin mielessä turvatulta.

– Olemme jo suunnitelleet kokonaisuudelle omaa slogaaniakin: "Koti kylänraitilla, oppi kyläkoululla", Hoskari kertoo.

– Eiköhän tänne synny kylän toimintakeskus.

Viimeisiä päiviään Kankaisten koulussa opiskelevat kuutosluokkalaiset Inka Majuri ja Ida Lamberg toivottavat uuden koulun tervetulleeksi.

– Pieni kyläkoulu on siinä mielessä hyvä, että täällä tuntee kaikki, Majuri sanoo.

– Ketään ei kiusata tai jos jotain tapahtuukin, siihen puututaan heti.

Lamberg sanoo pitävänsä enemmän isoista kouluista, mutta on viihtynyt hyvin vanhassa kyläkoulussakin.

– Kiva, kun tänne saadaan uusi koulu, Lamberg sanoo.

– En ole huomannut sisäilmassa mitään ongelmia, mutta hyvä, että sekin paranee.

Molemmat aloittavat syyslukukauden Toivakan koulukeskuksessa. Sinne lähdetään hyvillä mielin.

– On mukavaa saada taas uusia kavereita, Lamberg sanoo.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko 1 kk / 6 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .