Vanhanen: Suomi ei sulje Nato-ovea

Pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) mukaan Suomi aikoo tulevaisuudessakin pitää kiinni Natoon liittymisen mahdollisuudesta. Pääministerin mukaan Naton kehitystä on kuitenkin edelleen seurattava eikä liittoutumiskysymys ole millään lailla kiireellinen asia.

Vanhanen katsoi keskustan turvallisuuspoliittisessa seminaarissa, että koko Nato-kysymyksen poliittinen painoarvo on keventynyt. Sellaista Natoa, jona järjestö kylmän sodan aikana tunnettiin, ei ole hänen mukaansa enää olemassa.

Vanhanen korosti, että Nato-kysymys on tänä päivänä ennen muuta käytännön kysymys.

Yhdysvalloista palannut pääministeri kommentoi ulkoministerin vaihtumista tänään eduskunnassa. Kysymyksen, miten Stubb pystyy tekemään eron oman Nato-intonsa ja hallituksen linjan välille, Vanhanen löi leikiksi.

– Voi voi, ministerinä sitä oppii kaikenlaista.

Ruotsissa Naton kannatus on tuoreen mielipidemittauksen mukaan hieman kasvanut. Kuitenkin yli puolet ruotsalaisista yhä vastustaa Nato-jäsenyyttä. Mielipidemittauslaitos Sifon mukaan 29 prosenttia ruotsalaisista kannattaa ja 53 prosenttia vastustaa liittymistä Natoon.