Vanhanen kehottaa selvittämään jääviysepäilyt

Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) kehottaa selvittämään Rovaniemen jääviysepäilyt. Sanomalehti Kalevan mukaan keskustan kehittämispäällikkö Lasse Kontiola oli päättämässä asemakaavamuutoksesta, joka mahdollisti moottorikelkkatehtaan myynnin Nova Groupille ja Nova Kiinteistökehitykselle.

Vanhasen mukaan keskustalla ei toistaiseksi ole tarvetta arvioida Kontiolan asemaa. Kontiolalla oli tilinkäyttöoikeudet kansanedustajaehdokkaita tukeneessa yhdistyksessä, jota Nova Group on rahoittanut.

Helsingin Sanomat puolestaan kirjoittaa, että yhdistys tuki etenkin ehdokkaita, jotka asuvat Nova Groupia kiinnostavilla paikkakunnilla. HS:n selvityksen mukaan kolme neljäsosaa tuen saajista asui kunnissa, joissa Novalla on toimintaa.

Oikeuskansleri Jaakko Jonkka julkisti tänään muistionsa elinkeinoministeri Mauri Pekkarisen (kesk.) vaaliavustuskytkennöistä, mutta ei löytänyt kytkennöistä moitittavaa.