Vanhanen ottaa naisystävänsä pääministerikokoukseen

Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) ottaa naisystävänsä Sirkka Mertalan mukaan Ruotsissa reilun viikon kulutta pidettävään pohjoismaiseen pääministerikokoukseen.

Mertalan osallistumisesta kerrotaan valtioneuvoston kanslian tiedotteessa. Mertala on esiintynyt julkisuudessa Vanhasen rinnalla useita kertoja suhteen tultua kevättalvella julkisuuteen. Ulkomaan virkamatkoilla hän ei ole aiemmin ollut mukana.

Pohjoismaiden pääministerit tapaavat Ruotsin pääministerin Fredrik Reinfeldtin isännöiminä Götan kanavalla 15.-16. kesäkuuta. Esillä ovat muun muassa Itämeri-yhteistyö ja Pohjoismaiden yhteistyö kriisinhallinnassa.

Pääministerit saavat myös selonteon Pohjoismaiden neuvoston edistymisestä rajaesteiden poistossa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.