Vanhanen toivotti Kanervalle voimia

Pääministeri Matti Vanhasen mukaan ulkoministeri Ilkka Kanervassa menetettiin kokenut ja aktiivinen ulkoministeri.

– Hän hoiti tehtävänsä moitteettomasti, painotti New Yorkissa Yhdistyneissä kansakunnissa puhujamatkalla ollut Vanhanen.

Hän painotti samalla sitä, että tyytyy täysin kokoomuksen tekemään kokonaisarvioon sekä erosta että uudesta ulkoministeristä. Alexander Stubb joutuu kuitenkin Vanhasen arvion mukaan melkoiseen kyytiin. Pääasiallinen haaste on meneillään oleva Etyjin puheenjohtajuus.

– Siihen tulee nyt katkos, mutta ulkopolitiikan jatkuvuus on turvattu, hän painotti.

Uuden ministerin ikä (40) mietityttää hieman Vanhasta. Hän vakuutti kuitenkin uskovansa, että Stubbilla on kaikki edellytykset pärjätä hyvin.

Vanhasen mukaan kohu ei ole millään tavalla horjuttanut hallituksen asemaa tai luottamusta. Hän sanoo tukeneensa loppuun saakka kokoomuksen johtoa ja Kanervaa.

– Viime viikkojen keskustelu ja syvälle henkilökohtaiseen elämään mennyt utelu, ja tietysti nyt tehty kokoomuksen ratkaisu, ovat olleet rankkoja. Toivotaan Kanervalle vaan voimia.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.