Vantaan Myyrmäen ampuja saattaa yhä olla omilla teillään

Vantaalla Myyrmäen eilinen ampuja saattaa edelleen olla omilla teillään. Poliisi kuitenkin arvioi, ettei vaaraa ole ulkopuolisille. Eilisillan ampumisessa Myyrmäen aseman lähellä oli ilmeisesti kyse toisilleen tuttujen henkilöiden välienselvittelystä, poliisi kertoo.

Rikoskomisario Kimmo Hyvärinen kertoo, että tapauksessa osallisia on kolme. Miehistä yksi on sairaalassa ja yksi kiinni otettuna. Paikalta poistui yksi mies, jonka henkilöllisyyttä poliisi selvittää.

Kiinni otettua on tarkoitus kuulla myöhemmin tänään. Poliisin mukaan epäillyt ovat ulkomaalaisia, mutta kaksi, joiden henkilöllisyys tiedetään, ovat ilmoittaneet asuinpaikakseen Vantaan.

Tapahtumat tallentuivat osittain valvontakameran nauhalle. Siitä ei kuitenkin selviä tapahtumien kulku tarkkaan. Yhtä miestä ammuttiin, ja ampumista edelsi tappelunnujakka.

Poliisin mukaan uhrin vammat ovat vaatineet leikkaushoitoa, ja tämä on ollut hengenvaarassa. Epäiltyjä rikosnimikkeitä tapauksessa ovat tällä hetkellä pahoinpitely sekä tapon yritys.

Valvontakameran tallenteessa näkyy poliisin mukaan useita tapahtumapaikan ohi käveleviä mahdollisia todistajia. Poliisi kaipaa yhä silminnäkijähavaintoja tapahtumapaikalta ja sen läheisyydestä. Havainnot pyydetään poliisin numeroon 0295 436 442.

Riitely johti ampumiseen Myyrmäen asemalla Vantaalla

Kauppakeskus Myyrmannin vartiointia tehostettu