Varainsiirtoveron korotus siirtyy maaliskuuhun

Asuntokauppaa koskevan varainsiirtoveron korotus siirtyy vuodenvaihteesta maaliskuun alkuun.

Asuntokaupan yhteydessä maksettavan varainsiirtoveron piti nousta vuodenvaihteessa 1,6 prosentista 2 prosenttiin.

Valtiovarainvaliokunnan mukaan soveltamisajan siirto parilla kuukaudella antaisi Verohallinnolle aikaa laatia havainnolliset ja helppokäyttöiset ohjeet veron maksamisesta.

Se on tarpeen, koska varainsiirtoverotus on niin sanottua itseverotusta, jolloin perusteiden tulisi olla selvät ja veron määrä jokaisen laskettavissa.

Merkittävin muutos tavallisille asunnonostajille on se, että veroa peritään vastaisuudessa yleensä myös asuntoon luovutushetkellä kohdistuvasta yhtiölainasta.

Valtiovarainvaliokunnan verojaoston puheenjohtaja Sampsa Kataja (kok.) kertoi korotuksen siirtymisestä ensimmäisenä Helsingin Sanomissa.