Vasenryhmä tahtoo takaisin vasemmistoliiton eduskuntaryhmään

Vasenryhmä tahtoo takaisin vasemmistoliiton eduskuntaryhmään. Kansanedustaja Markus Mustajärvi kertoo STT:lle, että vasenryhmä on halunnut takaisin vasemmistoliiton ryhmään eduskunnassa siitä lähtien, kun ryhmä siirtyi oppositioon hallituksesta.

- Olemme koko ajan sanoneet, että meidän puolesta ei ole mitään estettä ryhmien yhdistämiselle. Siksi halusimme tiedottaa kannastamme tänään tiedotusvälineille, Mustajärvi kertoo.

- Halusimme tehdä kantamme selväksi. Se, minkä takia olemme eri ryhmissä, liittyi siihen, että emme halunneet hyväksyä Kataisen hallitusohjelmaa. Kun vasemmistoliittokin on tehnyt saman sisältöisen päätöksen, nyt ei ole mitään poliittista syytä jatkaa kahdessa eri ryhmässä.

Mustajärven mukaan vasemmistoliiton eduskuntaryhmässä on kuitenkin ollut jonkinasteista nihkeyttä.

- Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtajan Annika Lapintien kannat olivat hyvin jyrkkiä, silloin kun he lähtivät oppositioon.

Lapintie kommentoi STT:lle varsin niukkasanaisesti, että vasemmistoliitto päättää asiasta syksyllä.

Vasenryhmään kuuluu Mustajärven lisäksi kansanedustaja Jyrki Yrttiaho.

- Onhan se outoa, että mentäisiin vaaleihin kahdella eri eduskuntaryhmällä, Yrttiaho sanoo.