Vauhtisokeus iski Immos-keskusteluun: "Ei käy ilmi, mistä edes puhutaan"

Monikulttuurisuus on ollut viime päivien kuuma puheenaihe, eikä ylilyönneiltäkään ole vältytty.

Jyväskylän yliopiston etnologian professori, akatemiatutkija Outi Fingerroos toteaa keskustelun olevan kuitenkin todella epämääräistä.

– On muodostunut blokkeja, kuten monikulttuurisuuden puolustajat ja vastustajat, jotka keskustelevat monikulttuurisuudesta vahvasti tunnepohjalta. Monesti ei käy ilmi, mitä monikulttuurisuus lopulta keskusteluissa tarkoittaa, Fingerroos hymähtää.

– Kolmas joukko ovat erilaiset asiantuntijat, kuten me akateemiset, jotka yritämme tarjota asioista tutkittua tietoa. Meitä ei vain aina kuunnella.

Mylläkkä sai alkunsa, kun perussuomalaisten kansanedustaja Olli Immonen kirjoitti englanniksi Facebook-sivullaan toivovansa monikulttuurisuudeksi kutsutun painajaisen päättymistä.

Mitä termillä sitten tarkoitetaan?

– Ei ole pelkästään yhtä tapaa määritellä monikulttuurisuutta, toteaa kulttuuripoliittisen tutkimuslaitoksen Cuporen johtaja Pasi Saukkonen.

Tampereen yliopiston valtio-opin professori Tapio Raunio selventää ongelmaa.

– Monikulttuurisessa yhteiskunnassa väestö pitää sisällään erilaisia väestöryhmiä, oli kriteerinä uskonto, etninen tausta tai muu asia. Toisaalta monikulttuurisuuden voi nähdä myös kannanottona sen puolesta, millainen suomalaisen yhteiskunnan pitää olla.

Saukkonen nostaa esiin lähtökohtaisen ongelman jo kansanedustajan tekstiä käännettäessä, sillä Immosen käyttämällä englannin kielen termillä "multiculturalism" viitataan kahteen eri asiaan. Ne ovat kuitenkin päässet sekoittumaan.

– Toisaalta se tarkoittaa, että Suomessa puhutaan eri kieliä, on erilaisia uskontoja ja etnisiä identiteettiä sekä tapoja ymmärtää hyvä elämä. Silloin yhteiskunta joko on monikulttuurinen tai se ei ole. Toinen tulkinta on se, että kyseessä on poliittisen järjestelmän tapa suhtautua monikulttuurisuuteen. Tällöin "multiculturalism" tarkoittaa, että pidämme monikulttuurisuutta hyvänä asiana ja katsomme julkisella vallalla olevan velvollisuus ylläpitää ja tukea sitä, sekä torjua erilaisuudesta syntyvää eriarvoisuutta, Saukkonen selventää.

Suomen kielessä jakoa ei kuitenkaan ole vaan molemmista asioista puhutaan monikulttuurisuutena. Tämä aiheuttaa Saukkosen mukaan jatkuvia väärinymmärryksiä. Järkevää keskustelua on vaikeaa saada aikaan toisten puhuessa aidasta ja toisten aidan seipäästä. Saukkonen on itse ehdottanut, että poliittisesta ideologiasta puhuttaisiin multikulturalismina.

Ei vain ihonväri

Termin epämääräisyyden lisäksi toinen siihen liittyvä ongelma on monikulttuurisuuskeskustelun pyöriminen vahvasti etnisyyden ympärillä, mikä yksipuolistaa keskustelua.

Fingerroos sanoo, että ajatus etnisesti puhtaasta Suomesta, kuten muistakin kansakunnista, on yhteiskunnan rakentama poliittinen utopia, jolle ei löydy tukea historiasta, väestörakenteesta tai geenitutkimuksesta. Suomen kohdalla se perustuu Fingerroosin mukaan todella lyhyeen historialliseen ajanjaksoon ennen ja jälkeen Suomen itsenäistymisen.

– Monikulttuurisuuden tuloa ei siis voi vastustaa vaan lähtökohtaisesti kansakunnat ovat monikulttuurisia. Perustuslain mukaan suomi ja ruotsi ovat kansalliskielemme, mutta Suomessa muillakin on oikeus omaan kieleensä ja kulttuuriinsa. Meillä on myös kaksi valtionkirkkoa, mutta myös uskonnonvapaus. Suomalaiset ovat maamme suurin etninen ryhmä, mutta meillä on aina asunut kieleltään, kulttuuriltaan ja tavoiltaan erilaisia ihmisiä ja ihmisryhmiä. Tällä ilmiöllä on paljon pidemmät historialliset juuret kuin tulee äkkiseltään ajatelleeksi, Fingerroos kertaa.

Etnologian professori sanookin monikulttuurisuuden olevan paljon etnisyyttä ja uskontoa monimutkaisempi vyyhti.

– Monikulttuurinen yhteiskunta pitää sisällään myös oman kulttuurimme monimuotoisuuden ja alakulttuurit, kuten seksuaalivähemmistöt ja vammaiset, eikä vain erilaisia etnisiä ryhmiä.

Toiveissa asiallinen keskustelu

Keskustelun kääntyessä etnisyyteen, yhdistyvät siihen myös kysymykset maahanmuutosta. Saukkosen mukaan nämä asiat pitäisi pitää erillään.

– Ensimmäiseksi meidän pitäisi myöntää, että Suomi, kuten kaikki Euroopan yhteiskunnat, on monikulttuurinen. Toiseksi meidän on myönnettävä, ettei ole yhdentekevää kuinka me suhtaudumme esimerkiksi eri kielten ja uskontojen tukemiseen tai vaikkapa sairaalan henkilökunnan ja poliisin pukeutumiseen, Saukkonen sanoo.

Mahdollisia pukeutumispoikkeuksia olisivat esimerkiksi poliisin käyttämä turbaani tai sairaanhoitohenkilökunnan hiukset peittävät huivit.

Tapio Raunio kuitenkin muistuttaa, että Suomen kulttuurinen monimuotoisuus on todella vähäistä muuhun Eurooppaan verrattuna. Kun keskustelu monikulttuurisuudesta on käynnistynyt vasta 1990-luvulla, menee sen kehittymiseen myös aikaa.

Saukkosen mukaan monikulttuurisuus-kysymyksiin ei ole oikeita ja vääriä vastauksia, mutta kaiken edellytyksenä on rauhallinen ja asiapitoinen keskustelu. Kyse on valinnoista.

– Suomi ja Ruotsi ovat sekä monikulttuurisia että multikulturalistisia valtioita, kun taas esimerkiksi Tanska ja Alankomaat ovat monikulttuurisia mutta eivät missään tapauksessa politiikaltaan multikulturalistisia, Saukkonen selventää Suomen eroa Tanskan ja Alankomaiden erilaiseen sopeuttamispolitiikkaan, joissa pyritään eri kulttuurien sulauttamiseen valtakulttuuriin.

Epämääräiset lausunnot lietsovat vastareaktioita

Kansanedustaja Immosen kirjoittama Facebook-päivitys aiheutti suunnattomaan vastareaktion ja esimerkiksi tiistaina Helsingissä järjestettiin Meillä on unelma -mielenosoitus johon osallistui arviolta yli 10 000 ihmistä. Hillittyjen vastausten lisäksi monet ovat reagoineet Immosen kirjoituksiin todella kärkkäästi, vaikka on epäselvää, mitä kohtaan Immosen kritiikki oli tarkalleen suunnattu.

– Onko Immosen mainitsema monikulttuurisuuden kupla se yhteiskunta, jossa on suomalaisia, ruotsinkielisiä, saamelaisia, venäläisiä, somaleja, tataareja ja niin edelleen, vai onko kupla ne ihmiset jotka näkevät monikulttuurisuuden positiivisena ja tukemisen arvoisena asiana, Cuporen Saukkonen kysyy.

Immosen kirjoituksen kaltaiset epämääräiset ulostulot sekoittavat keskustelua entisestään.

– Nyt tehtiin aika suoraan tulkinta, että Immonen tarkoittaisi monikulttuurisuutta itsessään. Jos Immonen on todella tarkoittanut niin, kyseessä on erittäin jyrkkä kannanotto, Saukkonen toteaa.

Outi Fingerroos haluaisikin, että monikulttuurisuuden vastustajat eivät jäisi lähes kaikenkattavan ja epämääräisen termin taakse, vaan sanoisivat suoraan mitä he vastustavat. Silloin keskustelu voisi myös liikkua eteenpäin.

– Pitäisi sanoa, vastustetaanko saksalais- ja ruotsalaisperäisiä kaupannimiä, kuten Fazeria ja Stockmannia, somaleja, saamelaisia, homoja vai vammaisia, Fingerroos toteaa.

Nykyisenkaltainen keskustelu vain kaivaa syvempää kuoppaa, josta pitää nousta ennen rakentavan keskustelun alkamista.

– Tällaiset Immosen ulostulon kaltaiset puheenvuorot heikentävät kykyä keskustella asioista. Valtiovarainministeri Alexander Stubbin toteamus "monikulttuurisuus on rikkaus" on kuitenkin yhtä tyhjänpäiväinen lausunto kuin että se on painajainen, Saukkonen selventää.