Vedenkeittokehotus jatkuu Joutsassa ja Luhangassa – torstaina otetussa näytteessä edelleen bakteereita

Talousvesi on edelleen keitettävä Joutsan Vesihuolto Oy:n jakelualueella. Vedenkeittokehotus koskee Joutsan ja Leivonmäen taajamia sekä Kivisuon, Pappisten, Tammihaara-Savenahon ja Uimaniemen vesiosuuskuntien jakelualueita sekä Pohjois-Hartolan vesiosuuskunnan Joutsan puoleista osuutta.

Lisäksi vesi on keitettävä Luhangassa Luhangan vesilaitoksen ja Tammijärven vesiosuuskunnan jakelualueilla.

Joutsan Mieskonmäen vesiosuuskuntaa keittokehotus ei koske, sillä sillä on oma vedenottamo.

Selvää syytä koliformisten bakteerien esiintymiselle ei löytynyt. Tutkimusten perusteella näyttää kuitenkin siltä, että syystä tai toisesta koliformit ovat lisääntyneet Joutsan vesitornissa eli ylävesisäiliössä. Torstaina 30.8. siliön eri kerrostumista otetut näytteet osoittavat, että bakteereita on edelleen säiliön vedessä.

Joutsan Vesihuolto Oy on aloittanut ylijuoksutukset säiliön veden vaihtumisen varmistamiseksi. Säiliö tarkistetaan ja puhdistetaan ulkopuolisen asiantuntijan avulla pikaisella aikataululla. Huoltotöistä tiedotetaan erikseen.

Asian selvittämistä ja vesiverkoston kloorausta jatketaan. Veden keittokehotus on voimassa toistaiseksi. Tilanteesta tiedotetaan seuraavan kerran viimeistään 4. syyskuuta Joutsan ja Luhangan kuntien sekä Jyväskylän kaupungin nettisivuilla.

Talousvettä voi hakea ilmaiseksi omiin puhtaisiin astioihin Joutsan Vesihuolto Oy:n järjestämistä tilapäisistä vedenjakelupisteistä. Jakelupisteet sijaitsevat Leivonmäen Teboil-huoltamon parkkipaikalla ja Hyvämieli-kaupan edustalla (Leivonmäentie 11). Joutsan taajamaan on pystytetty jakelupisteet kunnanviraston eteen ja terveyskeskuksen parkkipaikalle, Joutsan ABC:n parkkipaikalle sekä Joutsan Palvelukodin ja Attendo Erikinpuisto -hoivakodin väliselle alueelle Perttulanpolulle. Luhangassa jakelupisteet sijaitsevat kunnanviraston pihassa sekä Tammijärven osuuspankin pihassa.

Ympäristöterveydenhuolto muistuttaa, että asiakkaiden tulee huolehtia vesiastioiden puhtaudesta hakiessaan vettä jakelupisteiltä. Lisäksi vesi tulee säilyttää kylmässä jääkaappilämpötilassa. Vettä ei ole syytä varastoida kuin parin päivän tarpeisiin kerrallaan.

Talousveden laadun heikkeneminen havaittiin 15. elokuuta otetuissa vesinäytteissä. 17. elokuuta annettiin varotoimenpiteenä keittokehotus Leivonmäen taajaman ja Kivisuon vesiosuuskunnan jakelualueille.

Vedenkäyttöohjeet

Keitä vettä 5–10 minuuttia.

Muista keittää myös mehun laimennukseen käytettävä vesi.

Mikäli vesi kiehuu ja tulee keitetyksi ruuanlaiton yhteydessä, ei sitä tarvitse etukäteen erikseen keittää.

Kahvinkeittimissä tai vedenkeittimissä vesi ei kiehu riittävän kuumaksi.

Muistathan, että myöskään jääkuutioita ei saa tehdä keittämättömästä vedestä.

Huuhtele vihannekset ja salaatit keitetyllä, jäähdytetyllä vedellä.

Talousvesiverkostoon liitettyjä juoma-automaatteja ei saa käyttää.

Siivoukseen, pyykinpesuun, tiskaamiseen, peseytymiseen ja WC:n huuhteluun voit käyttää hanavettä aivan normaalisti.

Huolehdi siitä, että pestyt astiat ja esimerkiksi leikkuualustat kuivuvat kunnolla ennen seuraavaa käyttöä.

Joutsassa ja Luhangassa riivannut likainen talousvesi ei ole aiheuttanut sairastumisia – vedenkeittokehotus jatkuu

Talousveden keittokehotus pidetään yhä voimassa Leivonmäen ja Kivisuon jakelualueilla

Talousvesi yhä keitettävä Leivonmäen ja Kivisuon jakelualueilla – näytteissä edelleen mikrobikasvustoa