Vekaranjärven varuskuntaravintolan työsyrjintäjutussa tänään ratkaisu

Venäjän kaksoiskansalaisen epäillyssä työsyrjintäjutussa annetaan tänään tuomio. Oikeudenkäynnissä on kysymys siitä, syyllistyikö vuokrayrityksen työntekijä syrjintään ilmoittaessaan Vekaranjärven varuskuntaravintolasta keittiöapulaisen paikkaa hakeneelle naiselle, että kaksoiskansalainen ei kelpaa.

Varuskuntaravintolaa pyörittää Leijona Catering, jonka puolesta syytetty hoiti rekrytointia.

Syyttäjä vaatii miehelle sakkorangaistusta Helsingin käräjäoikeudessa.

Mies kiistää syyllistyneensä asiassa mihinkään rikokseen. Hän sanoo toimineensa ainoastaan saamiensa ohjeiden mukaisesti. Hän oli kertomansa mukaan saanut käsityksensä aiemman rekrytoinnin aikana. Mies sanoi oikeudessa, että oli vain noudattanut varuskunnan turvallisuusupseerin ohjeistusta.

Miehen mukaan rekrytointiyritys oli vuonna 2016 välittänyt Leijona Cateringille työntekijäksi kaksoiskansalaisen. Tällöin vuokratyöntekijä oli ollut töissä vain yhden päivän, ja ravintolapäällikkö oli ilmoittanut rekrytointiyritykselle kaksoiskansalaisten kelpaamattomuudesta.

–  Leijona Cateringin ravintolapäällikkö soitti ja ilmoitti, että turvallisuusupseeri oli näin sanonut, mies sanoi.

Syyttäjä päätti jo aiemmin olla nostamatta syytteitä jutussa aiemmin epäiltyjä vastaan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Haavisto rakentaisi vielä lomasuunnitelmat kotimaan matkailun varaan – ulkoministeri toivoo matkustuslinjausta keskiviikkoon mennessä

Toimintakiellossa olevan United Brotherhoodin jengitunnukset ovat kaikonneet ja jäseniä liikkunut Helvetin enkeleiden suuntaan – vankiloissa koronavirus pani huumebisnekset jäihin

Jyväskylän seurakunta lähettää suoran lähetyksen jumalanpalveluksesta Vaajakosken kirkosta – katso tästä kello 10

Joutsan ja Jämsän aamuyöllisiä ulosajajia epäillään törkeistä rattijuopumuksista

Auto katon kautta ympäri Kuoppamäen kurvissa Ähtärissä

Nouseva aurinko hämäsi Hankasalmella ja vesihöyry Keuruulla

Yön uutiskooste: Suomalaiset tyytyväisiä hallitukseen koronakriisissä, Kreikka sallimassa laajan matkustamisen Euroopan alueelta

Kinnulan lukion ylioppilas Leevi Leppänen, 18, putsasi pöydän seitsemällä laudaturilla – Lauantaina lukiossa koettiin yksi erikoisimmista keväjuhlista koskaan

Miksi säilyttää Jyväskylän lennot muutaman yrityksen takia? Näin vastaa lentoliikenteen merkitystä aluekehitykselle tutkinut jyväskyläläinen emeritusprofessori

HS-gallup: Iso osa suomalaisista on tyytyväisiä hallituksen toimintaan koronakriisissä

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.