Venäjän maastopalosavua tulee Keski-Suomeen

Venäjän maastopaloista leviää savua Keski-Suomeen viikonlopun aikana, kertoo meteorologi Aleksi Jokela Ilmatieteen laitokselta.

Metsäpalot ovat raivonneet muun muassa Karjalan ja Arkangelin alueilla, mutta myös Kaukasiassa ja Kaukoidässä.

- Savua on havaittu jo Itä-Suomessa. Perjantain vastaisena yönä ja lauantaina savua leviää Keski-ja Etelä-Suomeen, Jokela sanoo.

Jokelan mukaan Suomeen rantautuvasta savusta ei ole haittaa ihmisille. Hiukkaspitoisuudet ovat niin matalia, ettei niitä välttämättä huomaa.

- Virolahden mittauspisteellä hiukkaspitoisuudet olivat 30 mikrogrammaa kuutiometriltä, jolloin ilmanlaatu on edelleen tyydyttävä. Sitten, kun hiukkaspitoisuus on lähellä 80 mikrogrammaa per kuutiometri, voidaan puhua haittavaikutuksista.

Mikäli metsäpalot voimistuvat Venäjällä, kestää savun leviäminen Suomeen Jokelan mukaan ainakin vuorokauden.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.