Veneet verolle ehkä ensi kesäksi – myös mopovero esillä

Uuteen hallitusohjelmaan kirjattu venevero olisi teknisesti mahdollista toteuttaa jo ensi kesään mennessä, toteaa hallitusneuvotteluissa mukana ollut eduskunnan ensimmäinen varapuhemies Mauri Pekkarinen (kesk.).

Pekkarinen oli mukana hallitusneuvotteluiden työryhmässä, joka pohti valtion kestävää julkista taloutta.

– En puhu nyt eduskunnan varapuhemiehenä, vaan näiden asioiden valmistelussa hallitusneuvotteluissa mukana olleena henkilönä, toteaa Pekkarinen.

Uuteen hallitusohjelmaan on kirjattu, että rekisteröidyille veneille ja moottoriajoneuvoille asetetaan vuotuinen vero, joilla tavoitellaan 50 miljoonan euron lisätuloja valtiolle. Tästä summasta noin 20 miljoonaa euroa pyrittäisiin saamaan kasaan veneverolla.

Suomessa on tällä hetkellä lähes 200 000 rekisteröityä vesikulkuneuvoa, joista ei tarvitse maksaa veroa. Näitä ovat muun muassa moottoriveneet, purjeveneet ja vesiskootterit.

– Jos kerran tavalliset kansalaiset maksavat veroa mitättömän hintaisista autoista, joita he välttämättömästi tarvitsevat, niin on se silloin paikallaan, että veneistäkin maksetaan pieni vero. Paljon skeptisempi olen moottoriajoneuvojen verotuksen suhteen, kertoo Pekkarinen.

Veneilijöiltä on peritty vuodesta 2008 lähtien veroa polttoaineveron muodossa. Vuoteen 2008 asti huviveneissä sai vielä käyttää lievemmin verotettua kevyttä polttoöljyä tai moottoripolttoöljyä dieselin sijaan.

Mopoistakin keskusteltiin

Pekkarinen ei näe, että kaikkia rekisteröityjä moottoriajoneuvoja pitäisi verottaa.

Nykyisin esimerkiksi mopoista tai metsätyökoneina käytettävistä mönkijöistä ja moottorikelkoista ei tarvitse maksaa veroa.

– Ongelmana on, että moottoriajoneuvoja on niin paljon erilaisia ja eri rekistereissä, että niiden yhdistäminen on vaikeaa, kertoo Pekkarinen.

Pekkarinen oli mukana hallitusneuvotteluissa työryhmässä, joka pohti valtion kestävää julkista taloutta. Keskustelua oli käyty muun muassa mopoveron käyttöönotosta.

– Se on ollut esillä. Se ei ole siis henkilökohtainen kantani. On kuitenkin mahdollista, että näin voisi käydä, kertoo Pekkarinen.

Aiheesta lisää sunnuntain Keskisuomalaisessa.