Veneilijä törmää alkoholivalvontaan vain harvoin

Vesillä liikkujat törmäävät viranomaisten alkoholivalvontaan vain harvoin. Saaristomeren alueella valvontaa tekevät Lounais-Suomen poliisi ja Länsi-Suomen merivartiosto. Vaikka partioyksikköjä on yhteensä toistakymmentä, on valvottava alue myös erittäin iso. Esimerkiksi Länsi-Suomen merivartioston alue ulottuu Hangosta Tornionjokilaaksoon.

- Merellä varsinaiset ratsiapaikat ovat vähissä, kun alueet ovat niin laajoja, Lounais-Suomen poliisin vanhempi konstaapeli Esa Rosten sanoo.

Valvonta toimii käytännössä samalla tavalla kuin autoliikenteessäkin, eli puhallutettavat poimitaan liikennevirrasta. Valvontaa keskitetään isoille kulkuväylille sekä Ruisrockin kaltaisten tapahtumien yhteyteen.

Nauvon satamassa aamupalaansa nauttivat Henrik Holmevaara ja Nora Fagerholm kertovat toistakymmentä vuotta jatkuneen veneilyuransa aikana päätyneensä viranomaisten tarkistettavaksi vain kerran, kaksi viikkoa sitten.

- Olimme Korppoon Verkanin edustalla menossa satamaan, kun merivartioston kumivene pysäytti meidät ja ajoi vierelle. Meitä ei puhallutettu, mutta kysyttiin alkoholin nauttimisesta ja palosammuttimet tarkistettiin, Holmevaara kertoo.

Holmevaara ja Fagerholm kertovat suhtautuvansa alkoholin nauttimiseen veneillessä melko rennosti. Nuoripari saattaa nauttia hyvässä kelissä muutaman lasin viiniä tai jokusen oluen, mutta pitää kuitenkin huolta, ettei veneilyn yhden promillen ruorijuoppouden raja ylity.

- Merta pitää kuitenkin kunnioittaa, joten ulompana merellä asiaan suhtautuu eri tavalla, Fagerholm pohtii.

Holmevaara arvelee, että asia koskee enemmän moottoriveneilijöitä, joilla yleisemmin rannikoiden lähellä liikkuvina on ehkä suurempi houkutus juoda enemmän ajaessaan.

- Tietysti on myös aivan eri asia ajaa promillen humalassa moottorivenettä 40 solmun nopeutta kuin kulkea rauhassa purjeveneellä, Holmevaara sanoo.

Toisin kuin veneillessä, autolla liikkuessaan Holmevaara ja Fagerholm kertovat noudattavansa ehdotonta nollalinjaa.

Uusimmat

Kotimaa

Loton pääpotti meni Tampereelle – tuoretta miljonääriä odotetaan Veikkauksen pääkonttorille

Naapuri kuunteli radiosta, kun viereisessä asunnossa ollut vankikarkuri uhkasi räjäyttää koko talon, ja silloin alkoi jännittämään – Lahden piirityksestä on 25 vuotta

"En voi hyväksyä sitä, että sokeasti tottelemme määräyksiä" – jyväskyläläinen hammaslääkäri kieltäytyi influenssarokotuksesta, nyt hän elää irtisanomisuhan alla

Rivitaloasunto palaa Salossa, koko talo evakuoitu

Nainen ja lapsi pelastautuivat palavasta kerrostaloasunnosta Porissa

Puolue painaa uurnilla jopa ehdokasta enemmän –  eduskuntavaalien henkilökeskeisyyttä usein liioitellaan, tutkijat arvioivat

Raskausdiabetesta sairastavien määrä on kaksinkertaistunut kymmenessä vuodessa

Aino Sallinen valittiin Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan kunniajäseneksi – Toivoo vaalikampanjointiin syvällisempää keskustelua koulutuksesta

Pelastuslaitos ehti onnettomuuspaikalle ennen hätäilmoitusta: huomasi Nelostiellä katolleen päätyneen auton matkalla toiselle kolaripaikalle – "Nelostie on todella liukas"

Teuvo Hakkarainen vaihtoi kohua aiheuttaneen tekstin kampanja-autonsa kyljessä

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.