Verkkokommentti: Urpilainen loisti puheessaan, Rinne selvisi

SDP:n puheenjohtajakisa on juuri huipentumassa. Käynnissä olevien kannatuspuheenvuorojen jälkeen äänestää rätkäytetään.

Puheenjohtajaksi pyrkivien Jutta Urpilaisen ja Antti Rinteen aamuiset esittelypuheetkaan eivät tehneet selvää eroa heidän välilleen.

Urpilaisen puhe oli paljon paremmin rakennettu ja esitetty kuin Rinteen. Nuhainen Rinne hyökkäsi ja halusi kääntää SDP:n linjan nykyistä enemmän vasemmalle. Toisena puhunut Urpilainen puolustautui ja puolusti SDP:n toimia hallituksessa.

Jos väliaplodit ratkaisisivat, Urpilainen jatkaa SDP:n puheenjohtajana. Hän keskittyi vetoamaan taitavasti kuulijoiden tunteisiin ja keräsi kymmenet väliaplodit puheensa aikana. Rinteen väliaplodien määrä jäi kahteen.

Kysymys kuuluu, riittääkö se, että Urpilainen piti yhden koko poliittisen uransa parhaista puheista.

SDP:n tulevaisuuden kannalta vielä tärkeämpi kysymys on kuitenkin se, millaisia ilmeitä hävinneiden kannattajien kasvoilla näkyy kisan ratkettua.

Se kertoo paljon enemmän kuin jo kuullut korulauseet puolueen yhtenäisyydestä, kävi miten kävi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.