Veronkorotusesitys täpärästi nurin Karstulan valtuustossa

Karstulan kunnanhallituksen esitys oli, että tuloveroprosenttia olisi nostettu 1,5 prosentilla.

Karstulan kunnanhallituksen esitys korottaa ensi vuoden tuloveroprosenttia puolellatoista prosenttiyksiköllä 21,5 prosenttiin kaatui keskiviikkona kunnanvaltuuston äänestyksessä äänin 13–13. Koska äänet jakaantuivat tasan, äänestyksen ratkaisi valtuuston puheenjohtajan Yrjö Takkalan (kesk.) ääni.

Karstulan vuoden 2018 tuloveroprosentti on näin ollen 21.

Äänestykseen päädyttiin, kun keskustan Anita Saarelainen esitti tuloveroprosenttiin yhden prosenttiyksikön korotusta Jenni Leppilahden (kesk.) kannattamana. Saarelaisen kannalle asettuivat kaikki kolmetoista keskustan valtuutettua muiden valtuutettujen kannattaessa kunnanhallituksen esitystä. Heikki Muhonen (sd.) oli poissa kokouksesta.

Saarelainen myönsi, että kunnanhallituksella on perusteita korotukselle, mutta piti silti puolentoista prosenttiyksikön korotusta kovanlaisena. Se olisi hänen mielestään pois ostovoimasta.

– Pienemmälläkin korotuksella tulos saadaan positiiviseksi, perusteli Anita Saarelainen esitystään.

Sosiaalidemokraatit jättivät päätöksestä eriävän mielipiteen.

– Taloudelliset seikat huomioiden ainoa oikea päätös on veronkorotus, sanoi Pirjo Ruuska (sd.).

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko joka päivä 15 eur. / 3 kk kestotilauksena

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .