Vesijohdot selvisivät yllättävän hyvin kylmästä talvesta

Vesijohdot eivät paukkuneetkaan päättyneenä talvena pakkasten tahdittamana rikki siihen malliin, kuin monet pelkäsivät. Ainakin pääkaupunkiseudulla putkivuotoja oli suunnilleen sama määrä kuin aikaisempinakin talvina.

Sen sijaan vesivuotojen korjausajat venyivät kaksin- tai kolminkertaisiksi paksun, jopa kahteen metriin ulottuneen roudan takia.

Lokakuun alusta huhtikuun loppuun Espoossa, Helsingissä, Kauniaisissa ja Vantaalla oli noin 160 vesijohtovuotoa.

Vuosittain pääkaupunkiseudulla sattuu kolmisensataa putkivuotoa. Espoon, Helsingin, Kauniaisten ja Vantaan vesijohtoverkoston pituus on yhteensä 2 800 kilometriä.

Varsin usein vuoto ovat alueilla, joiden vesihuoltoverkosto rakennettiin 1960-1970-luvuilla. Tuolloin suuren rakennusbuumin aikana rakennettiin kiireesti ja joskus käytettiin myös aiempaa heikompilaatuisia materiaaleja. Tällaisia alueita ovat Helsingissä esimerkiksi Kannelmäki ja Lauttasaari sekä Vantaalla Rajakylä ja Viertola, kerrotaan HSY Vedestä.





Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.