Vesikriisikunnan asukkaat ryhtyivät tuumasta toimeen, perjantaina lämpeni yleinen sauna – "Tässä on ison kiitoksen paikka kuntalaisille"

Petäjäveden kuntalaisten vedenkäytön torstaina aloitettu rajoittaminen näyttää toimivan toivotusti. Kunnanjohtaja Eero Vainio kertoo, että torstai-iltana kello 18 jälkeen kunnan vesitornissa pinta on lähtenyt nousuun.

– Tässä on ison kiitoksen paikka kuntalaisille. Tämä osoittaa, että yksittäisen ihmisen teoilla on vaikutusta, ja vesitilanne on kehittymässä tavoiteltuun suuntaan. Suurin vedenottamo pysyy poissa käytöstä useita vuorokausia edelleen, ja näin vedenkäyttöä pitää toistaiseksi edelleen rajoittaa. Esimerkiksi miehet voisivat omakotialueilla käydä pienemmän asian pihalla, ja erityisesti vessan vetoa sekä suihkussa käyntiä tulee rajoittaa, sanoo Vainio.

 

Petäjäveden kunta ajautui vesikriisiin keskiviikkona, kun Syrjäharjun vedenottamon vesi ajettiin varmuustoimena maastoon. Ottamon uv-laite teki ilmoituksen mahdollisista epäpuhtauksista. Vedenottamoon on päässyt pintamaasta epäpuhtauksia aiemminkin. Verkostovedestä otetut näytteet ovat puhtaita, mutta kahden vedenottamon vesi ei riitä täyttämään kulutustarvetta ilman vedenkäytön voimakasta rajoittamista. Kuntalaisten pitää käytännössä vähintään puolittaa veden normaalikulutus. Kuntalaisille on avattu ympäri vuorokauden palvelevat talous- ja juomaveden jakelupisteet Kyläsepän pihalle sekä paloasemalle ja kunnan varikolle.

 

Verkostoveteen on varmuustoimena lisätty klooria. Vainion mukaan lisäksi on varmistunut, että Syrjäharjun vedenottamon veteen on päässyt aineksia pintamaista. Se merkitsee vesikriisin pitkittymistä vähintääkin pitkälle ensi viikkoon. Petäjäveden kunta pitää kuntalaisille päivittävän infotilaisuuden Miilussa nyt perjantaina kello 18.

– Siihen ovat kaikki kuntalaiset tervetulleita. Olen viemässä uuden vedenottamon perustamishankkeen maanantaiseen kunnanhallituksen käsittelyyn pöydältä, jotta käsittely nopeutuu. Syrjäharju 2 on teoriassa mahdollista saada vedenottokuntoon muutamassa kuukaudessa, eli sydän- tai kevättalveksi. Se on tavoite, sanoo Vainio.

 

Kunnan uimalan rantasauna otetaan nyt yhteisölliseen käyttöön. Luvassa on yleisiä saunavuoroja jouluiseen tapaan. Kunnanjohtajan pyynnöstä kunnan entinen vapaa-aikatoimenjohtaja Tapani Nislin pisti haalarit päälle iltapäivällä ja aloitti saunan puunauksen.

– Sauna on nyt yleisessä käytössä viikonvaihteessa. Ota mukaan omat saippuat, shampoot, pyyhkeet ja pefletit sekä saunajuomat. Tänään perjantaina naiset pääsevät kylpemään kello 16–18, miehet kello 18–20 ja uikkarisekasauna on tarjolla kello 20–22. Samat kellonajat ovat käytössä myös lauantaina ja sunnuntaina, sanoo Nislin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Pitkä kuivuuskausi ja yllättävä rankkasade ajoivat Petäjäveden vesikriisiin – kunnanjohtaja toivoo vedensäästöön "maalaisjärkeä"

Petäjävedellä haetaan nyt hartiavoimin vettä – "Lapsiperheessä pyykkäys pesuloissa ei kyllä houkuttele"

Suihkussa käyntiä ja vessan vetoa rajoitettava Petäjävedellä vesipulan takia: "Kahden jäljellä olevan ottamon vesi ei riitä, mikäli sitä käytetään yhtä paljon kuin ennenkin"

Petäjävedellä kehotetaan veden säännöstelyyn – vedenottamossa toimintahäiriö