Veteraaneilta mallia nuoremmille – Nyt on vastuunkannon aika, painottaa Linnassa juhliva Jyri Lindén

Nordic Business Forumin perustaja, yrittäjä Jyri Lindén ja puoliso Wilma Lindén viettävät itsenäisyyspäivää kiitollisina. He ovat kiitollisia veteraanien tekemästä työstä, mutta myös suomalaisuudesta laajemmin.

– Veteraanit tekivät koko elämän mittaisen uhrauksen. Se oli sitä myös heille, jotka selvisivät hengissä, Jyri Lindén sanoo.

– Meillä on myös muuten aihetta kiitollisuuteen. Se sumentuu usein suuressa kuvassa. Jo se, että on syntynyt tähän kolkkaan maailmassa on isompi juttu kuin mikään lottovoitto.

Veteraanit kantoivat aikoinaan vastuunsa tulevaisuudesta ja nyt on nuorempien vuoro.

– Tarvitaan vastuun kantamisesta omassa arjessa. Nykyajan ikävä meininki on, että vastuuta vieritetään itseltä pois.

 

Toisaalta tarvitaan myös laajempaa vastuullisuutta.

– Ilmasto on tärkein mahdollinen kysymys tulevaisuuden kannalta. Ensimmäinen iso Nordic Business Forum käsitteli sitä ja vastuullisuus oli teemana myös viime vuonna. Ilmasto on meille tärkeä teema. Ilmastonmuutoksen merkitystä ei vieläkään ymmärretä riittävästi.

– Se on niin suuri ongelma, ettei meidän tarvitse kohta enää miettiä muita ongelmia. Maahanmuutto ja muu on pientä verrattuna siihen, mitä on tulossa, ellei tilannetta saada korjattua.

Lindén perusti Nordic Business Groupin Hans-Peter Siefenin kanssa vuonna 2008. Ensimmäisen seminaarin yritys järjesti Jyväskylässä vuonna 2010. Yhdeksässä vuodessa Nordic Business Forum on kasvanut yhdeksi maailman merkittävimmäksi bisnesseminaariksi

Lindéneille Linnan juhliin osallistuminen on kunnia, mutta myös katko lapsiperheen arkeen.

– Vauhtia riittää, mutta positiivisella tavalla. Meillä on 1,5 ja 3,5 vuoden ikäiset lapset.

Wilma Lindén on ammatiltaan taitoluisteluvalmentaja ja liikunnan opettaja. Hän pukeutui juhlaan Katri Niskasen suunnittelemaan pukuun. Asuun kuuluvat myös Tillanderin rannekoru ja vintage-korvakorut.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko joka päivä 15 eur. / 3 kk kestotilauksena

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .