Video: Epäonnisen varkaan toilailu tallentui valvontakameralle Laukaassa – irrotti autoaan koivunkannosta korjaamon pihassa kaksi tuntia

Sosiaalista mediaa riemastuttaa nyt video toistaitoisesta murtovarkaasta Laukaassa.

Valvontakameransa yötallenteesta videon leikellyt Leppävedellä toimiva Hietikon Korjaamo julkaisi videon Facebook-sivuillaan eilen, ja se on kerännyt alle vuorokaudessa jo reilut 24 tuhatta näyttökertaa.

Videolla laiha mieshenkilö kurvailee ensin Toyota Corollansa eriskummallisessa peruutusmanööverissa perä edellä ojaan korjaamon edustalla. Siitä auto oikaistuu jykevästi jumiin viereisen koivunkannon päälle.

Korjaamon omistajan Timo Hietikon mukaan varas vietti videotallenteen perusteella keikastaan seuraavat kaksi tuntia pusertaen autoa takaisin liikkeelle.

Hietikko sai tiedon tunkeilijasta puhelimeensa yhden miehen operaation alkaessa myöhään perjantain ja lauantain välisenä yönä viime viikolla. Hän asuu itse kolmen kilometrin päässä korjaamolta.

– Jos olisin siihen ilmoitukseen herännyt, niin kiinnihän tuo olisi jäänyt ihan välittömästi. Ei siinä kiirettä ollut sinänsä. Se tuli yhdentoista aikaan ja lähti puoli kahdelta, eli kyllä mies töitä tekee.

Laiha saalis

Hietikon mukaan varas nähtävästi sisuuntui auton irrottua, ja yritti keikan päätteeksi vielä kertaalleen ottaa yhtä korjaamon pihalla seisovista veneistä hinaukseensa.

– Yritti lukkoa nyrsiä siitä auki vielä lähtiessä. Ilmeisesti postiauto meni tuossa Rajamäentieltä ohi ja sille tuli hätä, säikähti sitä ihan älyttömästi ja lähti vauhdilla pois.

Suuren puhalluksen saaliiksi miehelle jäi lopulta kaksi romutuskuntoista ruohonleikkuria jotka olivat matkalla kierrätykseen, sekä alumiinisia ajosiltoja. Yhteisarvo liikkunee sadan tai kahden sadan euron tietämillä, Hietikko arvioi.

Tapauksesta on tehty rikosilmoitus. Keskisuomalainen ei toistaiseksi tavoittanut poliisilta tapauksen tutkinnanjohtajaa kommentoimaan asiaa.

Hietikko kuitenkin kertoo, että jo videon jakaminen sosiaalisessa mediassa on tuottanut merkittävää tulosta.

– Sain pari hyvää vihjettä tuon videon perusteella, sieltä tuli pari nimeäkin, kuka tämä kaveri voisi olla. Melko varmaan se kiinni jää, sen verran hyvät tiedot on nyt olemassa.

Vaikka korjaamolla uskotaan virkavallan pääsevän epäillyn kintereille tuota pikaa, on Hietikko päätynyt pönkittämään korjaamon pihan turvallisuutta entisestään.

– Lisäilin pihaan vähän kirkkaampia valoja, vaikka on siellä nytkin valaistus, kamerat kuvaa yökuvauksella ja niin edellleen, mutta laitoin nyt kuitenkin.

– Jääpähän sitten seuraavallakin kerralla kiinni, Hietikko naurahtaa.

 

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .