Video: Pyllytanssin ikäraja K-16, keski-ikäiset naiset innokkaimpia

Jyväskylässä saatiin perjantaina aimoannos twerkkausta, kun tanssilajin hallitseva Suomen mestari Tia-Maria Sokka piipahti kaupungissa. Hän tietää, että twerk-tanssi on vielä monelle suomalaiselle tuntematon – onhan hän itsekin harrastanut sitä vasta pari vuotta. Sokka sanoo, että Suomessa twerkkaus on vielä uusi tanssilaji, jonka harrastajamäärä kasvaa pikkuhiljaa.

– Twerkkaus on pyllytanssia, joka on saanut alkunsa Yhdysvalloista noin 20 vuotta sitten. Tanssimuoto tunnetaan varsinkin rap-artistien musiikkivideoista. Tanssikoulujen saleihin harrastusmahdollisuutena se on kuitenkin kehittynyt vasta viime vuosina, hän sanoo.

Ainoa twerkkauksella elävä

Lyhyestä twerk-urastaan huolimatta Sokka on jo maan tunnetuimpia twerkkaajia. Ainakin hän on Suomen ainoa twerkkaamisella itsensä elättävä tanssiopettaja.

Tamperelainen Sokka ohjasi perjantaina alkuillasta twerk-tanssitunnin Jyväskylän keskustassa sijaitsevassa tanssikoulu Salsa Studiossa. Illalla 25-vuotias tanssija aikoi järjestää twerkkauksen osakilpailun ravintola Escapessa, jossa kaksi parhaiten menestynyttä jatkaa alkuvuodesta järjestettävään SM-finaaliin. Jyväskylässä hän vieraili nyt viidettä kertaa pitämässä twerk-tuntia.

– Tanssitunneillani käy harrastajia 16-vuotiaista keski-ikäisiin, pääosin naisia, vaikka joskus joukossa on miehiäkin. Innokkaimpia ovat yleensä ne keski-ikäiset naiset, Sokka sanoo nauraen.

"Ei siellä härskiä tehdä"

Twerkkauksessa on siis kyse pyllyn heiluttelusta ja pakaraliikkeistä eri asennoissa. Tärkeintä on hallita lantiota ja keskivartaloa. Laji vaatii lisäksi heittäytymistä ja rohkeutta sekä taustalle rytmistä musiikkia.

– Olen pitänyt tanssitunneillani 16 vuoden ikärajan, vaikka ei siellä mitään härskiä tehdäkään. Enemmänkin me hihittelemme siellä tyttöjen kanssa, mutta ikäraja on ollut periaatepäätös.

Sokka itse on ehtinyt kehittää twerkkaamisessa vaadittavia taitoja jo pienestä tytöstä lähtien ensin voimistelulla sekä myöhemmin reggaetonilla ja dancehallilla.

– Twerkkaamisessa ollaan paljon polvien päällä, siksi suosittelen polvisuojia. Jalkojen lisäksi myös ylävartalo saa hyvää treeniä, sillä monissa twerkkausliikkeissä ollaan käsien varassa.

Ja koska pylly on olennaisessa roolissa, on sen tärkeä myös näkyä. Ei siis ihme, että twerkkaajilla on usein lyhyet sortsit.

– Itse korostan urheilullisuutta ja sitä, että twerkkaaminen on fyysisesti raskas laji. Siinä kehittyvät vahvoiksi ennen kaikkea jalka- ja pakaralihakset, hän sanoo.

KSML.tv:n videolla Tia-Maria Sokka näyttää, miten twerkataan oikeaoppisesti. Hän muun muassa myös kertoo, voivatko pienipeppuiset twerkata.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .