Vierailijakolumni: Arvostuksemme koulutusta ja tutkimusta kohtaan on rapissut – ehkä siksi, että monelle kyse on itsestäänselvyydestä

Käytän aktiivisesti Twitteriä, kuten muutakin sosiaalista mediaa. Viime viikkoina Suomen Twitter-kuplassa on käyty paljon keskustelua liittyen tieteeseen, tutkimukseen ja korkeakoulujen väitettyyn poliittiseen agendaan.

Viimeisin ryöppy sai alkunsa, kun akatemiatutkija Oula Silvennoista koskeva rahoituspäätös vuodelta 2017 nousi jälleen pinnalle. Silvennoinen tekee tutkimusta suomalaisten suhteesta holokaustiin, ja on aiemminkin tullut tunnetuksi tutkijana, joka ei pelkää etsiä totuutta historiamme ristiriitaisista vaiheista.

Keskustelua seuratessa oli havaittavissa tietyn kaltaista aatemaailmaa kannattavien ihmisten olevan järjestään niitä, jotka lähtivät haukkumaan Suomen Akatemiaa rahoituspäätöksestään, akatemiatutkija Silvennoista tutkimusaiheestaan tai ylipäätään väittämään korkeakoulujen olevan jotenkin tiettyjen poliittisten suuntausten käsikassaroita.

En pidä ihmisten lokeroinnista, mutta lähes järjestään nämä kovimmat kriitikot olivat heitä, jotka ainakin sosiaalisessa mediassa luonnehtivat tai selkeästi edustavat näkemyksiä, joita he itse luonnehtisivat kansallismielisiksi.

 

Näin opiskelijan ja yleisesti koulutusta sekä tiedettä korkeassa arvossa pitävän näkökulmasta moinen reaktio, erityisesti kun se on lähtöisin myös yhteiskunnallisilta päättäjiltä ja vaikuttajilta, on hyvin huolestuttava.

Suomalaisen yhteiskunnan suurin ja väkevin kulmakivi on koulutus. Koulutuksen avulla olemme nousseet sadassa vuodessa kehitysmaasta maailman lukutaitoisimmaksi, vakaimmaksi ja vapaimmaksi maaksi, joka tuottaa kokoonsa nähden eniten hyvää ihmiskunnalle koko maailmassa.

Koulutusjärjestelmämme on tuottanut osaamista niin teollisuuteen, tieteeseen, taiteeseen ja talouteen.

Silti tuntuu siltä, että arvostuksemme koulutusta ja tutkimusta kohtaan on rapissut aikojen saatossa – ehkä siksi, että monelle kyse on itsestäänselvyydestä: kukapa ei olisi koulun penkkiä kuluttanut.

 

Kaiken tämän edellytyksenä on kuitenkin tieteellinen kehitys ja uuden tiedon tuottaminen.

Jo esiopetuksesta lähtien pedagogiikkamme rakentuu tieteelliselle tiedolle, ja uusimme opetussuunnitelmia ja oppimateriaaleja tasaisin väliajoin, sillä tiedämme käsityksemme opetettavista aiheista kehittyvän.

Vaikka aika ajoin tuntuukin, että koulutuksen kehittämisessä hätäillään liikaa, pyrkimys on kuitenkin hyvä. Tavoitteena on hyödyntää parasta mahdollista tietoa, jotta voimme antaa koulutuksemme kautta parhaat mahdolliset lähtökohdat elämään.

Uutta tietoa ja näkökulmia tarvitaan tulevaisuuden tärkeistä aiheista kuin myös historian kipukohdista. Pyrkimällä piilottelemaan jotakin emme tee palvelusta kenellekään. Tavoittelemalla totuutta voimme kehittyä myös menneisyytemme virheiden kautta.

 

Koulutuksemme taso ei ole itsestäänselvyys, eikä kansainvälisestä näkökulmasta tarkasteltava huippuosaamisemme kehity itsestään.

Usein opiskelijaliike kuullaan vaatimassa poliitikoilta rahoituslupausten kiinnipitämistä tai suurempia budjetteja. Näin yksittäisenä opiskelijaliikkeen edustajana vaadin kuitenkin koko yhteiskunnalta jotain ilmaista: arvostusta tieteelle, koulutukselle ja totuuden etsimiselle.

 

Kirjoittaja on Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen jäsen, ja vastaa kunta-asioista sekä vaikuttamisesta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.