Vierailijakolumni: Sadan euron eläkelupaus ei ole helppo juttu

Keskustelu sosiaaliturvan uudistamisesta käy kovilla kierroksilla. Aina ei ehditä pitää tarkkaa lukua siitä, miten uudet ideat sopivat nykyiseen sosiaaliturvajärjestelmään. Tämä yhteensovituksen ongelma tulisi kuitenkin pitää visusti mielessä, sillä perinteisestä järjestelmästämme emme pääse kokonaan eroon.

Viimeksi on herättänyt keskustelua Antti Rinteen vappupuheessaan esittämä tavoite korottaa alle 1 400 euron kuukausieläkettä saavien nettoeläkkeitä asteittain 100 eurolla. Ehdotuksen toteuttamisen on epäilty koituvan kalliiksi. Sen hintalapun on arvioitu liikkuvan, toteuttamistavasta riippuen, laajoissa rajoissa miljardin euron molemmin puolin.

Kustannusten suuren mittaluokan ymmärtää, kun ottaa huomioon, että 1 400 euron kuukausieläke vastaa likimain nykyisten vanhuuseläkkeiden mediaania. Korotus voisi siis koskea, ainakin osittaisena, joka toista noin 1,3 miljoonasta vanhuuseläkeläisestä.

Yksi piirre ehdotuksessa on jäänyt keskustelussa vähälle huomiolle. Valtaosa Rinteen lupauksen kohteista olisi työeläkkeen saajia. He voisivat saada työeläkkeensä täydennykseksi lisätuloa esimerkiksi kansaneläkkeen tai takuu­eläkkeen muodossa. He olisivat siis käytännössä tasaeläkkeen piirissä.

Ehdotus on tältä kannalta sosiaalidemokraattien puheenjohtajan tekemäksi yllättävä. Demarit ovat perinteisesti painottaneet ansiosidonnaista sosiaaliturvaa ja pyrkineet pitämään sen erossa tasasuuruisesta vähimmäisturvasta. Vähimmäisturva taas on ollut keskustapuolueen lempilapsi. Tämä on ollut eläkepolitiikan historiallinen jakolinja.

Ehdotus merkitsisi työeläkkeen ja tasaeläkkeen päällekkäisen alueen laajenemista. Tämä pahentaisi työmarkkinoiden kannustinongelmaa.

Entistä vähemmän pätisi työeläkejärjestelmän puolustajien vanha iskulause, että jokainen ansaittu euro merkitsee lisää eläkettä. Tasaeläkkeen piiriin jäävät pienituloiset palkansaajat alkaisivat oikeutetusti kysyä, miksi heidän ansioistaan peritään heiltä itseltään ja heidän työnantajaltaan yhteensä 24 prosentin työeläkemaksua, josta ei koidukaan lisäeläkettä.

Perusteltu vaatimus olisi, ettei työeläkemaksuja perittäisi lainkaan vähimmäiseläkkeen piiriin jäävistä ansioista. Tällaisen porrastetun työeläkemaksun perintä olisi kuitenkin käytännössä mahdotonta.

Oman ongelmansa muodostaisivat itsensä työllistävät yrittäjät ja ammatinharjoittajat. He alkaisivat maksaa entistä pienempiä eläkemaksuja, jos vähäväkisten eläkeläisten tulojen lisäämiseksi korotettaisiin esimerkiksi takuueläkettä.

Eläkeläisköyhyyden vähentäminen on yhtä kaikki sosiaalisesti perusteltua. Mutta sen toteuttamisessa tulisi kiinnittää huomio bruttoeläkkeen sijasta eläkkeensaajan käytettävissä oleviin tuloihin.

Sosiaaliturvaa uudistet­taessa olisi siis tarpeen arvioida uudelleen myös eläketulon verotusta ja sitä täydentävää sosiaaliturvaa. Samalla on otettava huomioon työhön kohdistuva rajaverokiila ja julkisen talouden lisärasitus. Tämä palapeli ei ole helppo. Mutta muuta käypää keinoa ei ole.

Kirjoittaja toimii osa-aikaisena professorina Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulussa.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko 1 kk / 6 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .