Vihreät tyrmää Kalmarin syytökset: "Ymmärtänyt puolueen metsäpolitiikan väärin"

Vihreät ei halua lopettaa metsien hakkuita, sanoo varapuheenjohtaja Hanna Halmeenpää.

Kansanedustaja Anne Kalmarin (kesk) syytökset eivät yllätä, sanoo vihreiden puheenjohtaja Touko Aalto. Maa- ja metsätalousvaliokunnan uusi puheenjohtaja Kalmari moitti kovin sanoin vihreiden metsäkantoja Uutissuomalaisen tänään julkaistussa haastattelussa.

– Eihän eduskunnassa tänä päivänä mikään keskustelu ala ilman, etteivätkö pääministeripuolueen edustajat aloittaisi puhetta "vihreät sitä ja tätä". Tuntuu käytännössä siltä, että vihreät ovat hallituspuolue ja keskusta pieni oppositiopuolue, kommentoi Aalto.

Hän ei ole lukenut haastattelua, joten ei ota kantaa sen sisältöön.

Kalmari muun muassa moitti vihreitä pelottelusta, että metsät olisivat loppumassa Suomesta.

– On harmillinen juttu, että Anne Kalmari on ymmärtänyt asian näin. Me emme kyllä ole olleet sitä mieltä, että metsät loppuvat Suomesta emmekä ole sillä ketään pelotelleet, kommentoi vihreiden varapuheenjohtaja, kansanedustaja Hanna Halmeenpää (vihr).

Hänen mielestään lausunto osoittaa, ettei Kalmari ole kuunnellut vihreiden puheenvuoroja maankäyttösektorin lakipaketista eli lulucf:stä.

– Mehän olemme ottaneet siihen kantaa siltä pohjalta, mitä tiedeyhteisö ja tutkimukset osoittavat sekä mitä mieltä Euroopan komissio on ollut. Vihreät ovat samaa mieltä kuin tutkijat ja Euroopan komissio siitä, että meidän täytyy nopeasti vähentää koko Euroopan unionin ja koko maapallon kokonaispäästöjä ja samaan aikaan huolehtia siitä, että hiiltä varastoituu ilmakehästä niin sanottuihin hiilinieluihin. Suomessahan metsät toimivat todella merkittävinä hiilinieluina.

Halmeenpää viittaa muun muassa vetoomukseen, jonka yli 190 ilmastoasiantuntijaa luovutti EU:n neuvostolle syyskuun lopussa. Allekirjoittajat muun muassa vastustavat metsien hakkuiden lisäämistä Euroopassa ja toivovat vanhojen metsien suojelun lisääntymistä.

Hakkuiden merkittävä lisäys ei käy

Vihreät ei Halmeenpään mukaan halua lopettaa hakkuita eikä edes välttämättä vähentää niitä nykytasosta. Hakkuita voisi jopa hieman lisätä, jos metsäluonnon monimuotoisuuden heikkeneminen sitoudutaan pysäyttämään.

– Olemme kuitenkin sitä mieltä, että jos hakkuita halutaan merkittävästi lisätä – hallitusohjelman mukaan Sipilän hallitus haluaa lisätä hakkuita nykyisestä noin 15 miljoonalla kuutiolla – niin se tarkoittaa, että Suomen kokonaispäästöt eivät laskisi lainkaan ennen vuotta 2030, ellei lisämottien myötä pienenevää hiilinielua korvata päästövähennyksillä muilla sektoreilla.

Halmeenpää ei myöskään allekirjoita väitettä, että metsien hiilensidontakyky heikkenisi, jos metsiä ei hakata. Kalmarin mukaan Luonnonvarakeskuksen asiantuntijat ovat tätä mieltä.

– Ilmastotutkijat ja hiilen kierron sekä päästölaskennan asiantuntijoiden mukaan tutkimuksissa on viitteitä siitä, että jopa 300-vuotiaat metsät toimivat yhä hiilinieluina.

Anne Kalmari ihmetteli Uutissuomalaisen haastattelussa, miksi vihreät hyväksyy puurakentamisen, muttei puun energiakäyttöä.

– Mehän emme missään ole sanoneet näin. Olemme edelleenkin sitä mieltä, että kaikki korkeampaan jalostusasteen käyttöön soveltumaton hakattu puu voidaan käyttää bioenergiaksi, kommentoi Hanna Halmeenpää.

Hän sanoo, että hiili vapautuu sitä nopeammin, mitä lyhytkestoisempaan tarkoitukseen hakattu puu käytetään. Siksi vihreät haluaa, että korkean jalostusasteen tuotteisiin, kuten rakentamiseen, soveltuvaa puuta käytettäisiin ensisijaisesti tällaisiin tarkoituksiin.

– Jos nyt pelkistää ja vääntää rautalangasta, me emme halua, että tukkipuuta poltetaan tai viedään hakelaitoksille, kun se voidaan käyttää paljon järkevämminkin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Kalmari syyttää vihreitä pelottelusta – "Tässä on nyt tällaisia ajatusharhoja, joita kansalaisille syötetään"

Kalmari haluaa luopua hömppäheinän tuista

Uusimmat

Kotimaa

Tieliikenteessä kuoli 24 ihmistä syyskuussa

Ysitiellä hurja ulosajo, kuljettajalle lieviä vammoja – auto törmäsi vastaantulevien kaistan penkaan, pyörähti katon kautta ympäri ja päätyi kyljelleen

Valtaosa kunnista varautunut sisäilmaongelmiin – ongelmat tyypillisimpiä koulurakennuksissa

Konneveden kunnan kaukolämpölaitoksella tulipalo – "Ei vaikuta kunnan lämmönjakeluun"

Yön uutiskooste: Ihmisoikeusjärjestö: Brasilian presidentti hyökkää ihmisoikeuksien kimppuun, Pohjoismaiden suurin kauppakeskus avaa ovensa

Nuorten aikuisten asunnottomuus yli kaksinkertaistui kahdessa vuodessa Jyväskylässä – Alle 25-vuotiaita asunnottomia nyt jo 72

"Ensisuoja tuntui ihan hotellilta" – Asunnottomuudesta selvinnyt Silja Viinikainen, 30, tietää, miltä tuntuu viettää öitä Jyväskylän kaduilla

Uutisanalyysi: Työvoimapulaa on Helsingistä pohjoiseen – virolaiset pelastivat, kun suomalaisyritys jätti pulaan

Jyväskylän yliopiston opiskelijaravintoloissa myydään jatkossakin naudanlihaa – "Emme lähde totaalikieltäytymislinjalle"

Työnantajien tarve kaukomaiden duunareille lisääntynyt – oleskelulupapäätöksissä saatavuusharkinnalla selvää kasvua

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.