Vihreiden Jani Toivola vaatii seksuaalivähemmistöjen eheytyshoitojen kieltämistä

Kansanedustaja Jani Toivola (vihr.) kehuu Pori Jazzin hallituksen ripeää toimintaa.

– Vaikka on hienoa, että Pori Jazzin hallitus reagoi niin nopeasti Aki Ruotsalan epäasiallisiin ja loukkaaviin lausuntoihin, tapaus kuitenkin osoittaa joidenkin henkilöiden uskovan eheytyshoitoihin, Toivola sanoo tiedotteessa.

– Tällaiset kannanotot kertovat vaarallisista asenteista, joita monet seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt joutuvat kohtaamaan arkipäiväisessä elämässään. Näiden avulla ylläpidetään yhteiskunnassa esiintyviä syrjiviä ja eriarvoistavia rakenteita.

Esimerkiksi Seta ja Suomen Mielenterveysseura pitävät seksuaalisen suuntautumisen muuttamiseen tähtääviä manipulaatiohoitoja epäeettisinä ja seksuaalioikeuksia loukkaavina.

Kansanedustaja Ville Tavio (ps.) moitti Pori Jazzin toimintaa. Tavio kertoo pitävänsä epäoikeudenmukaisena yrityskulttuuria, jossa henkilöitä potkitaan työpaikoilta heidän mielipiteidensä vuoksi.

– Voidaan pitää erikoisena suuntaa, jossa työnantajat saisivat purkaa työsopimuksia sillä perusteella, mitä työntekijä on vuosia ennen työsuhteessa olemistaan sanonut.

SDP:n entinen kansanedustaja ja puoluesihteeri, viestintätoimisto Kreabin toimitusjohtaja Mikael Jungner kommentoi asiaa Facebookissa.

– Suomessa on eheytetty homoja heteroiksi, saamelaisia suomalaisiksi, vammaisia steriileiksi, kommunisteja vainaiksi, kansakuntaa neuvostomyönteiseksi ja nyttemmin maahanmuuttajia kantasuomalaisiksi. Mitä jos vaan annettaisiin ihmisten elää omaa elämäänsä, tulisiko maailmanloppu?