Vihreiden Krista Mikkonen kertoo puhuneensa kulukorvausasiasta Jani Toivolan kanssa

"Ainakin se näyttää herättävän kansalaisissa keskustelua", ryhmänjohtaja toteaa isojen taksikulujen sopivuudesta.

Vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtaja Krista Mikkonen sanoo keskustelleensa kansanedustaja Jani Toivolan kanssa tämän kulukorvauksista syntyneistä epäselvyyksistä.

Iltalehti uutisoi tiistaina, että Toivola nostaa eduskunnalta korotettua kulukorvausta Riihimäellä olevasta asunnosta, vaikka hän asuu todellisuudessa Helsingissä. Toivola ilmoitti tämän jälkeen Facebookissa, että Riihimäen asunnon kustannukset jäävät jatkossa hänen omalle vastuulleen.

Mikkosen mukaan nämä asiat ovat ensisijaisesti eduskunnan ja edustajan välisiä asioita, mutta hän on puhunut Toivolan kanssa asiasta.

– Mutta kyllä olen Janin kanssa keskustellut ja pyytänyt, että hän selvittää tätä eduskunnan hallinnon kanssa, niin kuin hän tekikin, Mikkonen sanoi STT:lle keskiviikkona.

Alkuviikolla esiin nousivat myös Toivolan taksikulut. Iltalehti uutisoi, että Toivola on käyttänyt eduskunnan taksikorttia tämän vaalikauden aikana yhteensä 1 039 kertaa ja taksimatkat ovat maksaneet 22 000 euroa.

– Ainakin se on näyttänyt herättävän kansalaisissa paljon keskustelua. Ja sehän on edustajan omassa harkinnassa, miten tätä työtään tekee ja millä tavalla vaikkapa käyttää taksia, Mikkonen vastasi kysymykseen, vaikuttavatko taksikulut kohtuullisilta ja vihreälle kansanedustajalle sopivalta toiminnalta.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko joka päivä 15 eur. / 3 kk kestotilauksena

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .