Vihreiden lainsäädäntösihteerin lentokoneprotestista alkoi esitutkinta – epäillään ilmailurikkomuksesta

Poliisi on aloittanut esitutkinnan tapauksesta, jossa vihreiden lainsäädäntösihteeri Aino Pennanen protestoi heinäkuun lopussa palautustilannetta Finnairin lentokoneessa.

Poliisi ei vahvista Pennasen nimeä, mutta kertoo tutkivansa Finnairin koneessa Helsinki-Vantaalla tapahtunutta välikohtausta rikosnimikkeillä ilmailurikkomus ja haitanteko virkamiehelle.

Pennanen oli heinäkuun lopussa lähtemässä Helsinki-Vantaalta Berliiniin, kun huomasi kertomansa mukaan, että vaikertavaa miestä pideltiin koneessa useamman ihmisen voimin. Pennanen sai kuulla lentoemännältä, että kyseessä oli palautustilanne. Poliisi ei ole kertonut, mihin miestä oltiin viemässä ja miksi häntä oltiin poistamassa maasta.

Pennanen päätti protestoida maasta poistamista turvapaikkamenettelyn ja pakkopalautusten ongelmien takia. Hän ei suostunut istumaan, jolloin hänet poistettiin lennolta, joka ei ollut vielä lähtenyt.

Poliisi kertoi ensin selvittäneensä tapausta liikenteen häirintänä, mutta nyt sitä tutkitaan lievemmillä nimikkeillä ilmailurikkomus ja haitanteko virkamiehelle, joista voi tuomita sakkoihin. Rikosnimikkeet saattavat poliisin mukaan tarkentua esitutkinnan aikana.

Poliisi kertoi antaneensa epäillylle paikan päällä suullisen huomautuksen ilmailurikkomuksesta.

Itä-Uudenmaan poliisi kertoi, ettei toistaiseksi kommentoi tapausta tarkemmin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Juttua on korjattu klo 16.37: Tapauksesta tiedotti Itä-Uudenmaan poliisi, ei Itä-Suomen poliisi.

Vihreiden Aalto: Kaikki pakkopalautukset keskeytettävä väliaikaisesti ja pakolaiskiintiö jopa 10  000:een

Poliisi tutkii Finnairin lennolta poistetun Pennasen toimintaa ilmaliikenteen häirintänä – naisen mukaan hän vastusti toisen henkilön maastapoistamista

Uusimmat

Kotimaa

Oliko Jari Aarnio huumeita Suomeen järjestellyt Pasilan mies? Hovioikeus antaa tuomionsa tänään aamupäivällä

Osa naisista jättää kohdunkaulan syöpäseulonnat väliin Keski-Suomessa – "Nuoremmilla ikäluokilla ei ehkä ole samalla tavalla huolta omasta terveydestä"

Puhemies Vanhanen: Munuaiskasvainten syy oli syöpä, hoidettu leikkaamalla

Ilmastoministeri Mikkonen pitkän aikavälin tavoitteesta: Tärkeintä saada yhteisymmärrys 2050 tavoitteesta, 2030 joutuu odottamaan

Uusi hätäkeskusjärjestelmä kutsuu helikopterin paikalle aiempaa herkemmin – potilaita lääkärikopteri kohtaa harvemmin

Viitasaarelta löytyy erikoinen ja kiehtova veistospuisto – sunnuntaina Tuulensuun puiston veistoksia esitellään ja keskustellaan yhteisöllisyydestä

Karstulassa voit olla entisajan lapsi – Satusivellin -tapahtuma huipentuu torstaina Kruukkilassa

Toivottavasti viikonloppuna tuulee – Keitele Regatta starttaa Äänekoskelta ja maali on Viitasaarella

Jyväskylän yliopisto vaihtoi profiilikuvat sateenkaariväreihin – Pride-tempaus kummastuttaa ihmisiä Tapio Puolimatkan takia

Poika kuristi isäänsä ja vei veitsen kurkulle Muuramessa – tuomittiin ehdollista vankeutta

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.