Vihreiden puolueaktiivit kaipaavat hallitukselta ilmastotoimia: "Ainakin päätökset turpeesta pitäisi saada aikaan"

Vihreiden puolueaktiivit kaipaavat hallitukselta päätöksiä ilmastotoimista, mutta ainakin toistaiseksi puolueväellä riittää uskoa siihen, että konkreettisia toimia vielä saadaan aikaan.

Näin voi summata vastaukset, joita STT sai vihreiden aktiiveilta tänään puoluevaltuuskunnan kokouksen yhteydessä.

–  Toki meillä on turhautumista siitä, että asiat eivät etene niin kunnianhimoisesti ja nimenomaan keinojen tasolla niin nopeasti kuin olisimme toivoneet, kertoi puoluevaltuuskunnan varajäsen Kati Juva Helsingistä.

ihreiden tuskastuminen hallituksen ilmastopäätösten puuttumiseen nousi pinnalle perjantaina, kun Helsingin Sanomat kertoi, että vihreiden puheenjohtaja Maria Ohisalo avustajineen marssi ulos hallituksen ilmastoneuvotteluista Kesärannasta helmikuun alussa.

HS:n mukaan Ohisalo lähti vihreiden eduskuntaryhmän ylimääräiseen kokoukseen, jossa käytiin erittäin kriittinen keskustelu hallitusyhteistyön jatkamisesta. Lopulta vihreät kuitenkin saapuivat hallituksen ilmastokokoukseen Vuosaareen seuraavana päivänä.

Vuosaaren ilmastokokouksessa hallitus ei tehnyt päätöksiä esimerkiksi turpeen käytöstä. Sen sijaan perustettiin turvetyöryhmä, joka aloittaa työnsä maaliskuussa.

Ilmastotoimien edistymiseen vielä uskoa

Juvan mukaan juurikin turpeen polton vähentäminen olisi ollut helppo keino vähentää päästöjä merkittävästi.

–  Jos se ei ole keinovalikoimassa, silloin tarvitaan kunnianhimoisempia keinoja esimerkiksi metsien hakkuiden vähentämisessä ja monessa muussa asiassa. Mutta kyllä minä toistaiseksi luotan siihen, että hallitus on erittäin sitoutunut näihin tavoitteisiin, Juva sanoi.

Vihreiden luottamus puolueen johtoon ei Juvan mukaan ole horjumassa.

–  Johto nauttii täysin minun luottamustani ja käsittääkseni myös kentän luottamusta.

Kokkolalainen Terho Taarna sanoi pitävänsä otsikoita vihreiden kipuilusta hallituksessa "vähän turhan raflaavina".

–  Totta kai meidän kentältä tulee puoluejohdolle ja ministereille jonkin verran painetta siinä, että näissä asioissa pitää päästä eteenpäin, mutta ehkä tässä viime päivien otsikoinnissa on ollut vähän liioittelua.

Taarna sanoo toivoneensa, että hallitus olisi ehtinyt pidemmälle ilmastoasioissa. Hän kuitenkin uskoo, että ilmastopäätöksissä päästään tämän hallituskauden aikana eteenpäin.

Hallituksen kehysriihessä keväällä pitäisi Taarnan mielestä päästä turpeen osalta eteenpäin.

–  Ainakin jotkin periaatepäätökset turpeen poltosta luopumisesta tai vähentämisaikataulusta pitäisi saada siellä aikaan.

Puheenjohtaja Ohisalon mukaan ilmastotoimien edistymistä tarkastellaan hallituksen puoliväliriihessä ensi vuonna.

–  Siellä on kriittinen tarkastelupiste, missä on tehtävä lisää päätöksiä, jos nykypäätökset eivät riitä, Ohisalo sanoi tänään toimittajille.

Hän ei halunnut ottaa kantaa siihen, miten lähellä hallituskriisiä oltiin, kun vihreät marssi ulos hallituksen ilmastokokouksesta.

"Toivon aina, että keskusta menestyisi vähän paremmin"

Pelkosenniemeltä Lapista kotoisin oleva Pekka Nyman arvioi, että hallituksen pitäisi pystyä tekemään konkreettisia päätöksiä ilmastotoimista tämän vuoden loppuun mennessä.

Hän ehdottaa, että Metsähallituksen tulostavoitetta alennettaisiin kevään kehysriihessä. Nymanin mukaan Metsähallituksen pitää nykyisin tuottaa niin paljon rahaa valtiolle, että metsätalous on kestämättömällä pohjalla.

Nymanilla on yllättävä idea siitä, miten hallitusyhteistyö lähtisi sujumaan nykyistä paremmin.

–  Toivon aina, että keskusta menestyisi vähän paremmin. Semmoinen panikointi loppuisi, Nyman sanoi.

Puoluevaltuuskunnan puheenjohtajan, kajaanilaisen Silja Keräsen mukaan vihreiden onnistumista ilmastoasioissa on vaikea arvioida vielä tässä vaiheessa.

–  Totta kai toimia tarvitsee tulla, mutta pitää olla myös aikaa siihen, että niitä valmistellaan ja neuvotellaan yhdessä.

Keräsen mielestä on kuitenkin selvää, että hallitus on sitoutunut tavoitteeseen hiilineutraalista Suomesta vuonna 2035.

–  Se syy, miksi me olemme hallituksessa on, että hallitusohjelma on tosi kunnianhimoinen ilmastoasioiden suhteen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.