Vaara vaanii roskiksessa: Joku voi viedä henkilötietosi

Suomalaiset suhtautuvat kovin luottavaisesti henkilötietoja sisältävien asiaviestien hävittämiseen. Itellan teettämän tutkimuksen mukaan viidennes suomalaisista vie paperiset asiaviestinsä paperinkeräykseen tai tavalliseen roskakoriin.

Tällaisia papereita ovat esimerkiksi veroehdotukset, tiliotteet ja laskut.

Tutkimuksen mukaan roskikseen luottaa 21 prosenttia suomalaisista, miehistä jopa 25 prosenttia.

Erityisen leväperäisiä ovat nuoret. Tavallista roskalaatikkoa tai paperinkeräystä paperisten asiakasviestien hävittämistapana suosivat etenkin 18–24-vuotiaat, joista 36 prosenttia käyttää viestien hävittämiseen roskista.

– Henkilötietoja sisältävien asiaviestien turvallinen tuhoaminen pitäisi aina huomioida. Hämmästyttävän suuri osa suomalaisista luottaa siihen, ettei heidän henkilötietojaan joudu vääriin käsiin paperinkeräyksestä tai roskalaatikosta, vaikka siitä voisi koitua uhrille vakavat seuraukset, toteaa Itellan Netposti-palvelusta vastaava johtaja Tommi Björklund.

Eniten henkilötietojen joutumista vääriin käsiin pelätään verkkokaupassa (59 prosenttia suomalaisista). Henkilötietojen päätymistä ulkopuoliselle paperinkierrätyksestä tai roskalaatikosta pelkäsi noin puolet vastaajista (54 prosenttia).

Osa kansasta kuitenkin hävittää paperinsa tunnollisesti. Suosituin tapa on polttaa laskut takassa tai saunan uunissa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.