Viime yö oli tähän mennessä talven kylmin Suomessa

Pakkanen on paukkunut kirpeänä eri puolella Suomea yön ja aamun aikana. Kulunut yö oli kylmin tänä talvena. Eniten pakkasta oli Sodankylässä, jossa mitattiin Ilmatieteen laitoksen mukaan 31,3 miinusastetta.

Keski-Suomessa Jyväskylän seudulla mitattiin 23 miinusastetta, ja länsirannikolla Porissa yön alin oli -20. Tampereen seudulla Pirkkalan lentokentällä yön alin oli miinus 21,6.

Etelä-Suomessa pakkanen on ollut 20 asteen tuntumassa. Helsinki-Vantaan lentokentällä yön alin mitattu lukema oli -19,4.

Itä-Suomessa on ollut lauhempaa kuin muualla maassa. Esimerkiksi Ilomantsissa mitattiin 10,6 miinusastetta.

Yön ja aamun aikana koetut pakkaset eivät ole ajankohtaan nähden poikkeuksellisia, kerrotaan Ilmatieteen laitokselta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Vaalivalitusten kirjoa: Tarkistuslaskennassa paikkansa menettänyt vaatii uutta ääntenlaskentaa – 300 kilometriä Ranskassa äänestämään matkustanut suomalainen koki pettymyksen

Yön uutiskooste: Huumetynnyrijutun tuomio, Trump kritisoi Japania, Venezuelan presidentin väitetty salamurhayritys

Jyväskylään valmistuu syksyllä yksi uusi frisbeegolfrata ja toinenkin on kartoitusvaiheessa – nykyinen kapasiteetti on äärirajoilla edelleen kasvavan suosion takia

Tältä näyttää Jyväskylän Tuomiojärvellä sijaitseva Lehtisaari kolme vuotta tulipalon jälkeen – Katso tuoreet kuvat "kaupunkilaisten kesämökistä"

Seitsemän prosenttia homoaviopareista vihitty kirkollisesti – Tutkijat pitävät osuutta isona: "Jokainen vihkiminen vastoin ohjeistusta"

Oliko Jari Aarnio huumeita Suomeen järjestellyt Pasilan mies? Hovioikeus antaa tuomionsa tänään aamupäivällä

Osa naisista jättää kohdunkaulan syöpäseulonnat väliin Keski-Suomessa – "Nuoremmilla ikäluokilla ei ehkä ole samalla tavalla huolta omasta terveydestä"

Puhemies Vanhanen: Munuaiskasvainten syy oli syöpä, hoidettu leikkaamalla

Ilmastoministeri Mikkonen pitkän aikavälin tavoitteesta: Tärkeintä saada yhteisymmärrys 2050 tavoitteesta, 2030 joutuu odottamaan

Uusi hätäkeskusjärjestelmä kutsuu helikopterin paikalle aiempaa herkemmin – potilaita lääkärikopteri kohtaa harvemmin

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.