Viimeistenkin koronavirukselle altistuneiden karanteeni loppui Lapissa

Viimeistenkin Lapissa koronavirukselle altistuneiden karanteeni päättyi tiistaina iltapäivällä. Lapin sairaanhoitopiirin infektioylilääkäri Markku Broasin mukaan potilaiden tila on "erinomaisen normaali".

Karanteeniaika kesti kaksi viikkoa. Kahden viimeisen karanteenista päässeen kohdalla kyse oli kotikaranteenista. He olivat Lapin sairaanhoitopiirin työntekijöitä, jotka altistuivat virukselle auttaessaan sairaalaan hakeutunutta kiinalaisnaista tammikuun lopulla. Kiinalaisnaisella todettiin Suomen ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa Wuhan-koronavirustartunta.

Lapissa oli yhteensä 14 ihmistä karanteenissa mahdollisen tartunnan takia. Heistä neljä oli suomalaisia ja loput ulkomaalaisia. Suurin osa pääsi karanteenista maanantaina.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

MTV: Mies ampui metsästyskaverilleen hengenvaaralliset vammat Pieksämäellä – yritti kaataa elämänsä ensimmäistä hirveä, vaikka takana oli toinen ihminen

Yölintu-yhtyeen Matti Silmu tuomittiin ehdolliseen vankeuteen törkeästä velallisen epärehellisyydestä

Nämä tekijät saavat lykkäämään lasten hankintaa – Jyväskylän yliopiston tutkija haastatteli nuoria naisia ja teki uuden havainnon syntyvyyskriisistä

Sortumavaarassa oleva tamperelaistalo asetettiin käyttökieltoon: "Ei voida leikkiä ihmisillä" – katso hurja kuva

Laukaa kaavoitti tontteja Leppävedelle: ensimmäisessä vaiheessa myyntiin tulee 13 omakotitonttia

Korkeasaaren karhut kömpivät talvipesistään – koisivat vain kaksi kuukautta

Turkki pidätti jälleen poliiseja, sotilaita ja oikeuslaitoksen jäseniä

Syyttäjä vaatii miehelle ja naiselle vankeusrangaistusta lukuisten koirien, lampaiden ja hevosten kaltoinkohtelusta Konnevedellä – "Chihuahua Fanni laitettiin kuolemaan laatikkoon"

Neljä loukkaantui kolarissa Keravalla, yksi erittäin vakavasti – alaikäinen, rattijuopumuksesta epäilty kuljettaja pakeni paikalta

Syyttäjä vaatii miehelle ja naiselle vankeusrangaistusta lukuisten koirien, lampaiden ja hevosten kaltoinkohtelusta – "Chihuahua Fanni laitettiin kuolemaan laatikkoon"

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.