Viinipullo koneeseen ensi vuonna

Lentomatkustajat saavat kuljettaa käsimatkatavaroissaan juomia jo reilun vuoden päästä. Ilmailuhallinnon mukaan turvatarkastuksen pitäisi pystyä tunnistamaan nestemäiset räjähteet, kun uusi asetus tulee voimaan ensi vuoden huhtikuun lopussa.

Sen jälkeen matkustaja voi kuljettaa esimerkiksi viinipullon käsimatkatavaroissaan.

Nesteiden kuljettamista rajoitettiin vuonna 2006, kun Britanniassa paljastui terrorisuunnitelma, jossa oli määrä käyttää nestemäisiä räjähteitä.

Tiukennukset lentokenttien turvatarkastuksissa ovat tuoneet ilmailualalle huomattavat lisämenot. Esimerkiksi Helsinki-Vantaalla kustannukset ovat yli kaksinkertaistuneet vuodesta 2001.

Nykyisin tarkastukset maksavat 20–30 miljoonaa euroa vuodessa. Pienillä kentillä kulut ovat nousseet suhteellisesti vielä enemmän kuin Helsinki-Vantaalla, arvioi Ilmailulaitos Finavian yritysturvallisuuspäällikkö Jyri Vikström.

Menoja ovat kasvattaneet ennen muuta lisääntynyt työvoiman tarve. Ennen Yhdysvaltain terrori-iskuja Helsinki-Vantaalla työskenteli alle 200 turvatarkastajaa, mutta nyt heitä on on yli 1 000.