Viisi poliisia turvaa kolmen kunnan alueet – Joutsan poliisiasema toimii pienillä resursseilla

Joutsan poliisiaseman alueeseen kuuluvat Päijänteen kokoisen Joutsan ohella Toivakan ja Luhangan kunnat. Viidelle poliisille riittää töitä enemmän kuin tarpeeksi.

Kuudeskin vakanssi olisi, mutta sen täyttäminen voi olla pitemmissä kantimissa.

– Ajokieltojen määrääminen siirtyy poliisille 1.6.2019 alkaen, ja siihen joudutaan panostamaan useamman poliisin työmäärä, sanoo Sisä-Suomen poliisilaitoksen päällikkö Timo Vuola.

– Poliisille ei ole myönnetty lisärahaa tätä varten ainakaan vielä. Joudumme siis miettimään, miten poliisin resursseja jaetaan tulevaisuudessa.

Tästä huolimatta Joutsan aseman miehitystä ei olla ainakaan vähentämässä.

– Juttumäärät ovat Joutsassa aika alhaisia, mutta toisaalta pitkät etäisyydet pitää ottaa huomioon, Vuola jatkaa.

– Lisäksi täällä ovat käytössä poliisin kaikki resurssit. Poliisiasemaverkosto on mitä on, mutta toiminta on liikkuvaa.

Joutsan poliisiaseman ryhmänjohtaja, ylikonstaapeli Eero Mällönen sanoo, että kuudella poliisilla olisi helpompaa toteuttaa esimerkiksi nopeusvalvontaiskuja.

– Muutenkin poliisin näkyvyyteen pitäisi panostaa enemmän, Mällönen sanoo.

Joutsassa ei olla kuitenkaan jääty harmittelemaan täyttämätöntä vakanssia. Työt saadaan hoidettua esimerkiksi työvuorojen kohdentamisella niihin aikoihin, kun poliisille on todennäköisesti eniten tarvetta.

– Perjantai- ja lauantai-iltoja jatketaan aamuyöhön saakka ja erilaiset juhlapäivät sekä tapahtumat ollaan tiiviisti töissä.

– Ja aina, kun lähdemme liikkeelle, käymme läpi kaikki mahdolliset kipukohdat, muun muassa kauppojen ja Alkon edustat.

Mällönen tähdentää, että myös Toivakassa ja Luhangassa pyritään näkymään mahdollisimman paljon.

– Saamme kyllä kattavan valvonnan joka kuntaan.

– 24/7 emme pysty olemaan töissä – mutta ei siihen ole tarvettakaan. Joutsassa, Luhangassa ja Toivakassa on hyvä turvallisuustilanne.

Ihan lintukoto ei Joutsakaan ole. Hyvässä muistissa on tuore henkirikos Leivonmäellä, ja myös huumeet ovat löytäneet tiensä pikkupaikkakunnille.

Itseään piikittäviä huumehörhöjä ei Joutsan poliisiaseman alueilla kuitenkaan näy.

– Ei todellakaan. Yleensä kysymys on yksittäistapauksista, esimerkiksi kannabiksen kasvattamisesta.

– Huumeita on kuitenkin kohtuullisen helppo saada täälläkin; ei siihen tarvita ydinfyysikon älykkyyttä.

Vuolan mukaan alueella on ollut tänä vuonna kymmenkunta huumetapausta.

Joutsan poliisiasemalla noudatetaan yleispoliisiperiaatetta, eli kaikki tekevät kaikkea ja tutkinnat hoidetaan itse loppuun saakka.

Tutkinnanjohtajana toimii Jämsässä pääasiallisesti työskentelevä rikoskomisario Veli-Pekka Välisaari, joka käy muun muassa tarkistamassa tutkintaan tulevat jutut sekä syyttäjälle lähtevät pöytäkirjat.

Erilaisia valvontaiskuja ehditään tehdä etenkin silloin, kun tutkinnat eivät paina päälle.

– Tilastollisestihan se menee niin, että mitä enemmän valvontaa, sitä enemmän rikoksia tulee esille, Mällönen muistuttaa.

Poliisilta toivotaan lisää näkyvyyttä

Sisä-Suomen poliisilaitoksen johto vieraili tällä viikolla Joutsan poliisiasemalla, jonka toiminta-alueeseen kuuluvat myös Luhanka ja Toivakka. Tavoitteena oli tutustua kuntiin, kysellä kuulumiset ja sitouttaa kuntapäättäjät entistä paremmin yhteistyöhön poliisin kanssa.

– Meillä on poliisiin oikeastaan niin mutkattomat välit kuin olla voi, sanoi Joutsan kunnanjohtaja Harri Nissinen.

– Poliisiasema on samoissa tiloissa kunnanviraston kanssa, joten näemme toisiamme jatkuvasti.

Kuntien edustajat ovat yhtä mieltä siitä, että turvallisuustilanne on kaikkialla hyvä. Toki kaikkialla toivotaan poliisilta riittävää näkyvyyttä.

Toivakkalainen poliisin neuvottelukunnan jäsen Markku Kauppinen muistutti, että niillä paikkakunnilla, joilla on oma poliisi, poliisit myös tunnetaan.

– Toivakassa poliisi näkyy useimmiten joko kutsuttuna tai sitten hälytystehtävissä, jolloin on sattunut jotain ikävää, Kauppinen sanoi.

– Positiivisia tapahtumia ovat esimerkiksi poliisin yhteishenkilön vierailut kouluilla.

Luhangan tuore kunnanjohtaja Tuomo Kärnä on pääosin tyytyväinen poliisin toimintaan.

– Meillä on vähän tapahtumia ja ymmärrämme poliisin resurssien rajallisuuden, Kärnä kiteytti.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko joka päivä 15 eur. / 3 kk kestotilauksena

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .