Viljelijät protestoivat myymällä lihaa halvalla

Maanviljelijöiden protesti on saanut ihmiset jonottamaan joukolla erityisen halpaa lihaa ja muutamia muita elintarvikkeita kymmenellä paikkakunnalla Suomessa. Maanviljelijät ovat myyneet elintarvikkeita tuottajahinnoilla, joten esimerkiksi naudanpaistin kilohinta oli vain reilut kolme euroa.

Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK haluaa tempauksella kertoa, että viljelijöiden saama osuus kotimaisen ruuan hinnasta on elintarvikeketjun pienin, vaikka työmäärä on suurin.

Helsingin keskustassa ostajien jono kiemurteli aamupäivällä ympäri Narinkkatorin. Järjestyksenvalvojat arvioivat paikalla olleen liki tuhat ihmistä.

Myös Tampereen keskustoria kiersi satojen ihmisten jono jo ennen yhtätoista, jolloin jakelu alkoi. Ensimmäisenä jonossa oli tamperelainen Anna Nieminen, joka oli tullut tuntia ja varttia aikaisemmin.

- Ymmärrän viljelijöiden asiaa, sillä olen kotoisin maalta itsekin. Isällä oli viljelyä, lehmät ja lampaat, Sysmästä kotoisin oleva Nieminen kertoi.

Halpoja elintarvikkeita on myyty myös muun muassa Lappeenrannassa, Hämeenlinnassa, Joensuussa, Kokkolassa ja Kuopiossa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Radio Keskisuomalainen kuuluu taas Keuruulla

Rajavartiolaitoksen esitutkinta valmistui: kaksi venäläishävittäjää loukkasivat viime kuussa Suomen ilmatilaa Porvoon edustalla

OAJ pitää koulutuksen näkymiä valoisampina kuin koronakeväänä – oppimisvajetta ei kuitenkaan paikata vuodessa tai kahdessa

Kaksi rekkaa törmäsi aamulla Konnevedellä – hiljainen vauhti pelasti pahimmalta

Senaattorit suvessa:  "Olen aina koettanut kontrolloida elämää", sanoo koulukiusaamisestakin selviytynyt Riitta Mäkinen – kansanedustaja hehkuttaa Jussi-puolisoaan kantavaksi voimaksi

Fiilistele ja katso kuvat Kimolan kanavan neitsytpäivästä – jyväskyläläinen elämäntapaveneilijä Timo Mustalampi ajoi sulun läpi ensimmäisten joukossa

Ministeri Kiuru HS:lle: Kasvomaskien käyttö otettava koronantorjunnan keinovalikoimaan

Sanna Inkisen uutisanalyysi: Naiset johtavat lomautus- ja työttömyystilastoja – Kirivätkö miehet syksyllä ohi?

Tässä on Pihtiputaan sunnuntaisen palon sankari: Kiinteistönhoitaja Juhani Logren, 53, syöksyi palavaan rivitaloon ja pelasti todennäköisesti ihmishengen – päätyi itsekin sairaalahoitoon

Kertakäyttömaskin hinta pyörii euron paikkeilla, eli mahdollisen THL-suosituksen noudattaminen voi maksaa 100–200 euroa kuukaudessa – "Varmasti suomalaiset osaavat käyttää"

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.