Ville Niinistö: Stubbin toiminta alkaa olla Jäätteenmäen tasoa

Vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö arvioi, että Alexander Stubbin (kok.) asema valtiovarainministerinä on vaakalaudalla, mikäli tämä ei pysty osoittamaan, ettei ole tarkoituksella valehdellut eduskunnalle.

Niinistön mukaan Stubb on toistuvasti käyttänyt harhaanjohtavia, vääristeleviä ja suoranaisesti virheellisiä väittämiä hallintarekisterilain valmistelussa. Hänen mielestään Stubbin toiminta alkaa olla lähellä pääministeri Anneli Jäätteenmäen (kesk.) toimintaa ennen tämän eroa kesällä 2003.

– Jäätteenmäki kantoi poliittisen vastuun sen takia, että hänen epäiltiin antaneen eduskunnalle tarkoituksenmukaisesti virheellistä tietoa. Silloin voi sanoa, että Stubbin käytös on hyvin lähellä sitä, mitä Jäätteenmäen käytös oli, Niinistö sanoo STT:lle.

Niinistön mukana Stubbin tapa tuoda Finanssialan keskusliiton näkökulmia suoraan lain valmisteluun on poikkeuksellisen härskiä.

– Virkamiesvalmistelua ei kunnioita se, että oikeusvaltion ja veroasioiden asiantuntijat voidaan sivuuttaa olankohautuksella välittämättä virkamiesten huolista.

Niinistön mukaan pääministeri Juha Sipilän (kesk.) tulee ottaa Stubb puhutteluun ja varmistaa, että hallituksen lainvalmistelu toteuttaa oikeusvaltion periaatteet.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.