Vilppulan Pohjaslahden koulu sai jälleen jatkoajan

Mänttä-Vilppulan kaupunginvaltuusto antoi maanantaina jälleen kerran jatkoajan vuosia lakkautusuhan alla olleelle Vilppulan Pohjaslahden koululle. Pitkän keskustelun ja neuvottelutauon jälkeen valtuusto päätti äänin 23–11, että koulu toimii vielä ainakin tämän vaalikauden, käytännössä kevääseen 2017.

Sivistyslautakunta ja kaupunginhallitus esittivät, että koulun ovet suljetaan lopullisesti elokuun alusta. Lautakunta päätti aiemmin, että maahanmuuttajaoppilaiden valmistava opetus siirretään Vilppulankosken koululle.

Valtuutettu Hilkka Ylä-Pynnönen (kok.) esitti, että koululle annetaan lisäaikaa ja että ratkaisun taloudellisuus varmistetaan pitämällä myös valmistava opetus Pohjaslahdella. Ehdotuksessa edellytettiin myös, että valtuusto miettii sidosryhmien kanssa, miten koulun ja sen ympäristön käyttöä voidaan kehittää, ja että koulun tilannetta katsotaan vuoden 2016 aikana.

Pohjaslahdella on nyt esi- ja perusopetuksessa kymmenen ja valmistavassa opetuksessa kahdeksan oppilasta. Koulun toiminnan jatkamista varten tarvitaan tälle vuodelle noin 140 000 euron lisämääräraha.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko joka päivä 15 eur. / 3 kk kestotilauksena

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .