Virkarikoksesta tuomittu Tullin pääjohtaja Antti Hartikainen saa jatkaa tehtävissään – ministeriö ei ryhdy toimiin

Hartikainen tuomittiin toukokuun alussa kymmeneen päiväsakkoon.

Virkavelvollisuuden rikkomisesta tuomittu Tullin pääjohtaja Antti Hartikainen saa jatkaa tehtävissään. Valtiovarainministeriö ei ryhdy toimiin Hartikaista kohtaan, sillä virkamiesoikeudellisen prosessin aloittaminen ei ministeriön mukaan olisi oikeassa suhteessa hänen tekoonsa.

Helsingin käräjäoikeus tuomitsi Hartikaisen virkavelvollisuuden rikkomisesta kymmeneen päiväsakkoon toukokuun alussa.

Hartikainen sai tuomion, koska ei poistunut marraskuussa 2015 Tullin johtoryhmän kokouksesta, jossa käsiteltiin alkoholin maahantuonnin valvontaoperaation jatkamista. Operaation jatkamisesta saattoi olla oikeuden mukaan hyötyä Hartikaisen vaimolle, joka sai jatkoa määräaikaiselle virkasuhteelleen.

Valtiovarainministeriöstä kerrotaan, että ministeriö perehtyi päätökseen ja teki asiassa kokonaisarvion.

– Valtiovarainministeriö suhtautuu vakavasti Tullin pääjohtajana merkittävässä asemassa olevan Hartikaisen saamaan käräjäoikeuden tuomioon. Esteellisyyssääntöjen tarkka noudattaminen on keskeinen hyvän ja kestävän hallinnon perusperiaate. Ministeriö ei kuitenkaan näe tarpeelliseksi ryhtyä samassa asiassa virkamiesoikeudellisiin toimenpiteisiin, ministeriö kertoo tiedotteessaan.

"Oikeusprosessissa ei ilmennyt olennaisesti uutta"

Ministeriö tiedottaa, että otti huomioon myös eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen vuonna 2016 antaman ratkaisun. Ratkaisun mukaan Hartikainen toimi hallintolain vastaisesti Tullin johtoryhmän kokouksessa, kun ei poistunut käsittelystä.

– Oikeusprosessissa ei ilmennyt mitään olennaisesti uutta verrattuna eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen päätökseen. Ministeriö huomioi käräjäoikeuden arvion teon vakavuudesta tahallisuuden ja tuottamuksellisuuden rajapinnassa, rangaistusseuraamuksen alentamisperusteet sekä suhteellisuusperiaatteen eli sen, että viranomaispäätöksen on oltava tavoiteltavaan päämäärään nähden oikeassa suhteessa, ministeriö toteaa.

Oikeus katsoi, että Hartikaisen merkittävän aseman vuoksi hänen pelkkä läsnäolonsa kokouksessa on voinut vaikuttaa asian käsittelyyn. Kokous päätti, että valvontaoperaatiota jatketaan. Oikeus kuitenkin katsoi, että Hartikaisen teko oli lähellä tuottamuksellista. Tuottamuksellisuus tarkoittaa, että rikos on tehty huolimattomuudesta.

Tulli on valtiovarainministeriön hallinnonalaan kuuluva virasto. Valtiovarainministeriö vastaa Tullin tulosohjauksesta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Olisiko nyt aika uudistaa EU:n perussopimusta? – Suomalaisasiantuntija ei usko saksalaismepin ehdotuksen saavan laajempaa kannatusta

Budjettikomissaarin vetoomus ei yllättänyt pääministeri Antti Rinnettä – kritiikki on ollut kovaa, mutta Rinne näkee polkuja ratkaisuun

Merinovillan suosio kasvaa, mutta tiesitkö, että sen tuottamisessa on saatettu leikata kivuliaasti lampaan peräaukkoa – villavaatteiden alkuperä tunnetaan edelleen huonosti

Sohjo aiheutti onnettomuuden Keuruulla: auto pyörähti katon kautta ympäri ojaan, kyydissä kolme ihmistä

Autoilija suistui ulos tieltä ja törmäsi kaiteeseen Ruokkeella Jyväskylässä

Kun äiti lähti ja vei lapset mukanaan, jyväskyläläinen Pekka joutui aloittamaan yhden miehen taistelun lapsistaan: "ammattilaiset onneksi näkivät asiat niin kuin ne ovat"

Vanhemmat taistelivat oikeudessa lapsestaan 19 kertaa – lakiuudistuksen on määrä vaikeuttaa vieraannuttamista

Postilakon osapuolet valmiita pitkään tapaamiseen tänään – näin lakot ja tukitoimet uhkaavat laajeta lähiviikkoina

Ääntävätkö suomalaiset nuoret englantia jatkossa kuin syntyperäiset puhujat? Aivotutkija kertoo, miten musiikki, liikunta ja päiväunet auttavat koululaisia oppimaan

Mänttä-Vilppulan lauantai-illan kolarissa loukkaantuivat nuori mies ja kaksi nuorta naista

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.