Virkkunen ja Stubb harkitsevat puheenjohtajuusehdokkuutta

Liikenne- ja kuntaministeri Henna Virkkunen ja ulkomaankauppa- ja Eurooppa-ministeri Alexander Stubb harkitsevat pyrkimistä kokoomuksen puheenjohtajaksi.

Stubbin ja Virkkusen mukaan tämä ilta ei ole oikea aika asian pohtimiseksi. Molemmat kuitenkin myöntävät STT:lle harkitsevansa asiaa.

Virkkusen mukaan lähtökohtana on se, että puheenjohtajaksi valittava henkilö nousee myös pääministeriksi. Hän sanoo tekevänsä oman päätöksensä huhtikuun aikana.

- Varmasti ensi viikon aikana pohdin sitä enemmän. Tänään olen ennen kaikkea juhlimassa eurovaalien avausta, Virkkunen sanoo.

Elinkeinoministeri Jan Vapaavuori ja kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Petteri Orpo eivät ota vielä asiaan kantaa.

Kaikki neljä kokoomuslaista ovat olleet mukana veikkailuissa puolueen seuraavaksi puheenjohtajaksi.

- Näkyvä ministeri hallituksessa ja linjanvetäjä puolueessa jo pidemmän aikaa. Jakaa mielipiteitä, ei yhtä laajaa ja varauksetonta kannatusta puolueen sisällä kuin Jyrki Kataisella.

- Kokoomuksen suosituin poliitikko ja ulospäin näkyvä tähti. Ei kokemusta eikä ehkä mielenkiintoakaan kotimaan asioihin, vaan vahvasti Eurooppa-suuntautunut.

- Kuntaministerinä herättänyt vahvoja tunteita maakunnissa. Pidettiin pitkään Kataisen perintöprinsessana, tähti ollut laskussa viime vuodet.

- Kataisen kaltainen, pidetty eduskuntaryhmän johtaja. Sovinnollinen, ehkä osan kokoomuslaisista mielestä liiaksikin.