Virtain talous vajosi pitkästä aikaa miinukselle ja edessä on mittava koulurakentaminen

Virtain kaupungin viime vuoden tilinpäätös on alijäämäinen ensi kertaa sitten vuoden 2012. Miinusta kirjattiin 441 420 euroa.

Talousjohtaja Kaisa Jaatisen mukaan talouden suunta on sikäli huolestuttava, että tunnusluvut heikkenevät ja edessä on mittava koulurakentamishanke. Mutta vaikka lähivuosistakin ennakoidaan alijäämäisiä ja asukasluku näyttää jatkavan laskuaan, ei kaupungin tarvitse pelätä kriisikunta-asemaa. Taseessa on näet kumulatiivista ylijäämää edelleen yli 16,6 miljoonaa euroa, ja lainakanta on maltillinen.

Negatiiviseen tulokseen vaikuttavat esimerkiksi lisäpoistot purettavista ja puretuista rakennuksista – kuten yläkoulu-lukiosta ja vanhasta sairaalasta – sekä verotulojen ja valtionosuuksien aleneminen. Myös toimintatuotot laskivat ja toimintamenot kasvoivat tuntuvasti vuoteen 2017 verrattuna.

Vuosikate heikentyi edellisvuodesta 2,9 miljoonalla eurolla ja oli nyt 3 miljoonaa. Se ei riitä kattamaan poistoja. Nettoinvestoinnit olivat 6,1 miljoonaa euroa; merkittävimpiä investointeja olivat Kitusenkulman teollisuushallin rakentamisen loppuunsaattaminen, terveyskeskuksen peruskorjauksen viides vaihe ja keskuskeittiön rakentaminen.

Lainakanta kasvoi lähes 7,5 miljoonaan euroon. Kun asukasluku laski edellisvuoden 6844:stä 6741:een, on lainaa asukasta kohti noin 1 100 euroa. Koko kaupunkikonsernin lainamäärä on 19,4 miljoonaa euroa.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko 1 kk / 6 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .