Voimakas tuuli vei sähköt tuhansilta ja voi katkoa puita

Kova tuuli ja räntäsateet ovat aiheuttaneet runsaasti sähkökatkoksia. Elenian verkon alueella oli ilman sähköjä ennen iltakahdeksaa runsaat 6 000 taloutta, useimmat niistä Pirkanmaalla. Carunan sähköverkossa oli sähköttä samaan aikaan yli 3 100 asiakasta lähinnä Satakunnassa.

Keski-Suomessa sähkökatkoilta on vältytty lähes kokonaan. Enimmilläänkin sähköt ovat olleet poikki vain joiltakin kymmeniltä asiakkailta kerrallaan.

Tuuli on yltynyt illan mittaan sisämaassakin niin kovaksi, että se voi kaataa puita eteläisessä Suomessa. Ilmatieteen laitos antoi varoituksen vaarallisen voimakkaasta tuulesta maan etelä- ja länsiosiin.

Puuskat saattavat puhaltaa maa-alueilla enimmillään 20 metriä sekunnissa. Myrskytuulesta ei ole maa-alueilla kyse, sillä myrskyssä keskituulennopeuden olisi noustava vähintään 21 metriin sekunnissa.

Etelä-Suomessa tuuli saattaa irrottaa kattopäällysteitä. Puiden kaatumisriskiä vähentää se, että pakkaset ovat monin paikoin jäädyttäneet maaperän.

Merialueille Ilmatieteen laitos antoi myrskyvaroituksen Suomenlahden länsiosasta Selkämerelle.

Uusimmat

Kotimaa

Pian alkavat puut kaatua moottoritien tieltä – Destia suunnittelemaan Kirri-Tikkakoski-väliä

Se on syksy nyt, sen kertovat kurkiaurat – juuri nyt on otollinen aika bongata valtavia muuttoparvia myös Keski-Suomessa

Jyväskylässä toimivan hotelli Paviljongin ravintolapäällikkö palkittiin S-ryhmän Ässäpäällikkönä

Ravintolan työntekijän epäillään puukottaneen työkaveriaan kaulaan ravintolassa Nurmijärvellä – nainen sai hengenvaarallisia vammoja

Jyväskyläläisten influenssarokotuksiin muutoksia – lapsiperheet ohjataan Palokkaan, pienille rokote sumutteena

Puola joutuu EU-tuomioistuimeen tuomareiden siirtämisestä eläkkeelle

Eriskummallinen varkaus Viitasaarella – yli satavuotiaasta rakennuksesta vietiin viisi hirrenpalaa keskeltä seinää

Uuraisilla yli puolet seurakuntavaalien ehdokkaista on uusia nimiä – ehdolla muun muassa kunnanvaltuuston puheenjohtaja

Kokoomuksen nokkamiehiä eroaa Helsingin Suomalaisesta Klubista, jos jäsenyys ei avaudu naisille – "Kuuntelen lähinnä oman vaimon mielipidettä", sanoo klubin puheenjohtaja

Puolustusministeri Niinistö: Lait kansallisen turvallisuuden varmistamiseksi kiinteistökaupoissa etenevät suunnitellusti

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.