WHO muutti sikainfluenssan nimen

Meksikon terveysministeriön mukaan maassa on todettu varmasti 260 sikainfluenssatapausta ja 12 potilasta on kuollut. Perussa sen sijaan huokaistiin helpotuksesta, kun vaikeasti sairastuneen potilaan tauti ei ollutkaan sikainfluenssa kuten terveysministeriö ehti kertoa.

Sikainfluenssan harhaanjohtavan nimen vuoksi Maailman terveysjärjestö WHO on ilmoittanut alkavansa kutsua tautia A (H1N1) -influenssaksi.

WHO:n mukaan sikainfluenssan on laboratoriokokein todistettu tappaneen yhteensä kahdeksan ihmistä ja tartuttaneen 257.

Toistaiseksi tartuntoja on ilmennyt Meksikon ulkopuolella 12 maassa, viimeisimpänä Hollannissa ja Sveitsissä.

Yhdysvalloissa ehdittiin jo aiemmin aprikoida, olisiko presidentti voinut saada sikainfluenssatartunnan taannoisella Meksikon-matkallaan. Nyt Valkoinen talo paljasti, että presidentti Barack Obaman valtuuskuntaan kuulunut virkamies sai mahdollisesti sikainfluenssatartunnan Meksikossa. Potilas on kuitenkin jo parantunut, eikä presidentti ole sairastunut.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Jyväskylä hakee 750 000 euron säästöjä muun muassa kirjastoista ja lasten liikunnasta – palveluja supistetaan, maksuja korotetaan ja henkilöstöä vähennetään

Murhan yrityksen kohteeksi joutunut Pekka Kataja palaa julkisuuteen ensi lauantaina – "Perunakuopasta pois"

Marin A-studiossa: Karanteeni- ja testauslinjauksessa olisi kaivattu selvempää viestintää – "Kyse ei ole poliittisesta päätöksestä vaan viranomaispäätöksestä"

Jyväskylän yliopistolla aavistuksen Itä-Suomen yliopistoa väljempi maskilinjaus – perjantaina saattaa tulla uusi ohjeistus

Hankasalmen uusi koulukeskus täyttää sekä opettajien että oppilaiden toiveet – "Niin ihana, että itkettää"

Jämsän koronapotilaat eivät altistaneet muita – ovatko tartunnat peräisin ulkomailta?

SAK:n jättävä Matti Huutola kaipaa tupoja ja konsensusta takaisin – "Suomi ei pärjää kuin sopimalla – selkävoittoja ei kannata hakea"

Gummeruksenkatu avataan jälleen liikenteelle – kaupunki kehottaa erityiseen varovaisuuteen tietyön kohdalla koulujen alettua

Muistokynttilät syttyivät Laukaan keskustassa, mutta poliisi ei vahvista kuolemaa – Naapurusto ihmettelee viranomaisten vaikenemista

Riskimaista Helsinki-Vantaalle saapuville ei pakkokaranteenia

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.