Wallinheimo: "Alkoholilain uudistus vähentää Viron tuontia"

Ruokakaupoissa myytävän alkoholin prosenttirajaa ollaan nostamassa 5,5 prosenttiin.

Kansanedustaja Sinuhe Wallinheimo (kok.) on tyytyväinen alkoholilain uudistuksiin.

Keskustan eduskuntaryhmän enemmistö puolsi torstaina ruokakaupoissa myytävän alkoholin prosenttirajan nostamista 5,5 prosenttiin. Käytännössä päätös tarkoittaa sitä, että ruokakaupoissa voitaisiin vastaisuudessa myydä vahvoja oluita ja lonkeroita.

Kokoomus ja perussuomalaiset olisivat toivoneet vieläkin korkeampia prosenttirajoja, mutta tyytyvät kompromissiin.

– Tämä oli kaikkien puolueiden kompromissi, mutta kyllä me olemme tyytyväisiä tähän ratkaisuun. Kokoomus sai valtaosan tavoitteistaan läpi, Wallinheimo sanoo.

Muun muassa Lääkäriliitto vastustaa vahvojen oluiden tuomista vähittäiskauppoihin. Wallinheimon mukaan päätöksessä on otettu huomioon myös vaikutukset kansanterveyteen.

– Muutoksella voi olla lieviä merkityksiä kansanterveyteen, mutta toisaalta kansa on kyllästynyt liialliseen holhoukseen. Yksilönvapautta on lisättävä yhteiskunnassamme.

– Tämä on kaiken kaikkiaan hyvin tasapainoinen kokonaisuus, katsoi asiaa sitten Panimoliiton, kaupan alan tai terveysjärjestöjen näkökulmasta. Isossa kuvassa tällä pyritään vähentämään Viron tuontia, Wallinheimo toteaa.

14 faktaa: Näin alkoholin myynti muuttuu