WinCapita-Kailajärvelle neljä vuotta ehdotonta

Hannu Kailajärvi on saanut maksimituomion eli neljä vuotta ehdotonta vankeutta WinCapita-vyyhdestä. Tuomio tuli törkeästä petoksesta.

Vantaan käräjäoikeus katsoi, että Kailajärven rikollinen toiminta on ollut poikkeuksellisen suunnitelmallista ja kestänyt pitkään.

Kailajärvi aiheutti taloudellista vahinkoa useille tuhansille ihmisille. Vahingot olivat ainakin 57 miljoonaa euroa, minkä lisäksi uhreille aiheutui suuria henkisiä ja terveydellisiä ongelmia.

Kailajärven entinen naisystävä sai avunannosta vuoden ehdollista vankeutta. Kummankin syyte rahankeräysrikoksesta hylättiin.

Kailajärvi tuomittiin korvaamaan valtiolle rikoksen tuottamana taloudellisena hyötynä yli kuusi miljoonaa euroa ja entinen naisystävä vajaat 67 000 euroa.

Asianomistajien esittämien korvausvaatimusten yhteismäärä on noin 28,5 miljoonaa.

Käräjäoikeuden ratkaisu koskee vain WinCapitan päähaaraa. Sijoitusklubiin liittyviä rikosjuttuja on vireillä useita eri puolilla Suomea.

Vantaan käräjäoikeus antaa vielä myöhemmin tänään toisen tuomion, joka koskee talokauppaan liittyviä epäselvyyksiä.