Yön uutiskooste: 12 000 alokasta astuu Puolustusvoimien palvelukseen tänään

Katso yön tärkeimmät uutiset koosteesta.

Aikuiset joutuvat huolehtimaan tehosterokotuksistaan itse - moni ei muista

Aikuiset ovat huonosti perillä saamistaan rokotuksista ja niiden voimassaoloajoista. Erityisesti ongelmia on kurkkumätä- ja jäykkäkouristusrokotteen tehostamisen muistamisessa.

Rokotteiden uusimisesta muistuttavaa kansallista järjestelmää ei ole vielä olemassa, mutta Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) Kanta-palvelusta koitetaan kehittää sellaista.

Aikuisten kansalliseen rokotusohjelmaan kuuluu jäykkäkouristusrokotteen lisäksi kolme muuta rokotetta.

Erityisen kalliiden lääkkeiden korvauksiin tulossa muutoksia

Kela etsii ratkaisua, jolla helpotettaisiin erityisen kalliita lääkkeitä käyttävien elämää. Vuoden alusta asti voimassa ollut uusi lääkekorvausjärjestelmä on aiheuttanut noin 30 000 ihmisen ryhmälle hankaluuksia.

Kun aiemmin erityisen kallista lääkettä sai korvattuna kolmen kuukauden jakson, nyt sitä saa vain kuukaudeksi. Lääkeryhmään määritellään noin 220 valmistetta, jotka maksavat yli 1 000 euroa paketilta. Lääkkeitä käytetään muun muassa reuman, syövän ja MS-taudin hoitoon.

Kelan etuuspäällikkö Jaana Kruuti kertoo, että muutokset menettelyyn ovat työstettävänä.

Kakkostyypin diabeteksen lääkkeitä rynnättiin ostamaan viime vuoden lopussa

Kakkostyypin eli niin kutsutun aikuisiän diabeteksen hoitoon käytettäviä lääkkeitä rynnättiin ostamaan viime vuoden lopussa, kertoo Kela. Lääkkeiden kustannukset olivat syys-joulukuussa lähes kolme miljoonaa euroa korkeammat verrattuna vuotta aiempaan.

Kasvun taustalla on tänä vuonna voimaan tullut muutos lääkekorvauksissa. Kakkostyypin diabeteksen lääkkeiden korvaukset alenivat sadasta prosentista 65 prosenttiin.

Tammi-maaliskuussa lääkkeitä osti 2 000 ihmistä vähemmän kuin vuotta aiemmin.

Kela ei tee lääkekulutuksen muutoksista vielä johtopäätöksiä johtuen vuodenvaihteen lääkeryntäyksestä.

Armeijan riveihin astuu tänään noin 12 000 alokasta

Uudet alokkaat aloittavat tänään asepalveluksensa. Armeijan riveihin astuu noin 12 000 asevelvollista. Vapaaehtoisen asepalveluksen aloittaa noin 400 naista.

Suurin osa alokkaista aloittaa Maavoimissa. Eniten varusmiehiä vastaanottavat Porin prikaati, Kainuun prikaati ja Karjalan prikaati, joista jokaiseen odotetaan noin 2 000 alokasta.

Savon Sanomat: Uuteen veneilylakiin harkinnassa lasten pelastusliivipakko

Suomessa viritellään keskustela siitä, tulisiko lapsilla olla pelastusliivien käyttöpakko avoveneessä tai ylipäätään huviveneen kannella. Asiasta kertovan Savon Sanomien mukaan asiaa esitetään viranomaisten muistiossa, joka on tehty uuden veneilylain pohjaksi.

Nykylain mukaan veneessä on oltava kelluntapukine mukana kaikille veneessä oleville, mutta niitä ei ole pakko käyttää.

Savon Sanomien mukaan uusi veneilylaki on tarkoitus valmistella lausuntokierrokselle ensi kesäksi niin, että esitys voitaisiin antaa eduskunnan käsittelyyn syksyllä 2018.

Ruotsin Almedalenin politiikkaviikko paisunut 4 000:een tapahtumaan

Ruotsin Almedalenin politiikkaviikko pääsee tänään täyteen vauhtiin Gotlannin saarella. Ensimmäiset tapahtumat pidettiin Visbyn kaupungissa jo eilen, mutta politiikkaviikon vilkkain jakso on tästä päivästä ylihuomiseen keskiviikkoon.

Ruotsin politiikkaviikon ohjelmassa on tänä vuonna kaikkiaan noin 4 000 tapahtumaa, mikä on yli kaksinkertainen määrä viiden vuoden takaiseen verrattuna. Luvassa on muun muassa iso joukko seminaareja yhteiskuntaelämän ja politiikan eri osa-alueilta.

Almedalenin politiikkaviikolle osallistui viime vuonna noin 40 000 ihmistä.

Merkel paljastaa puolueensa ohjelman syksyn vaaleihin

Saksan liittokansleri Angela Merkel esittelee tänään puolueensa ohjelman ensi syksyn parlamentti- eli liittopäivävaaleihin.

Viime kuun lopulla julkaistun mielipidekyselyn mukaan Merkelin kristillisdemokraateilla on 15 prosenttiyksikön johto sosiaalidemokraatteihin.

Vaalien avainkysymyksiksi nousevat ainakin kansallinen turvallisuus ja maahanmuuttoasiat.

Saksassa äänestetään liittopäivävaaleissa 24. syyskuuta. (Lähde: AFP)

Qatar sai kaksi päivää lisäaikaa vastata vierusmaiden vaatimuksiin

Qatar on saanut lisäaikaa vastata naapurusmaittensa sille esittämiin vaatimuksiin. Asiasta kertoi Saudi-Arabia liittolaisineen maanantaina.

Lisäaikaa liikeni 48 tuntia. Aiempi määräaika vaatimusten hyväksymiseen oli asetettu sunnuntaille.

Qataria vaaditaan muun muassa lopettamaan tukensa Muslimiveljeskunnalle, sulkemaan al-Jazeera-mediayhtiö ja supistamaan yhteyksiään Iraniin.

Saudi-Arabia, Arabiemiraatit, Egypti ja Bahrain ovat asettaneet Qatarille useita pakotteita. Maat syyttävät Qataria muun muassa ääriryhmien tukemisesta, minkä emiirikunta kiistää. (Lähde: AFP)

Kahdeksan haavoittui ampumisessa moskeijan edustalla Ranskassa - poliisin mukaan kyse ei terrorista

Ranskassa kahdeksan ihmistä on haavoittunut ampumisessa moskeijan edustalla Avignonin kaupungissa, kertovat syyttäjäviranomaiset. Kyseessä ei viranomaisten mukaan ole terroriteko.

Ensitietojen mukaan ainakin kaksi miestä avasi tulen moskeijan edustalla eilen illalla. Ampumisessa käytettiin syyttäjänviraston mukaan ainakin haulikkoa.

Ampujat saapuivat paikalle autolla noin 22.30 paikallista aikaa.

Haavoittuneiden vammat ovat ensitietojen mukaan lieviä. (Lähde: AFP)

Kiinan ja Venäjän valtionpäämiehet tapaavat Moskovassa

Kiinan presidentti Xi Jinping ja Venäjän presidentti Vladimir Putin tapaavat tänään Moskovassa. Kremlin mukaan presidenttien on määrä keskustella muun muassa maiden yhteistyöstä ja kansainvälisestä tilanteesta.

Valtionpäämiehet ovat ilmaisseet aiemmin huolensa Korean niemimaan jännittyneestä tilanteesta.

Venäjältä Xi suuntaan Saksaan tapaamaan liittokansleri Angela Merkeliä ja liittopresidentti Frank-Walter Steinmeieriä. Myös Putin matkaa loppuviikosta Saksaan Hampurissa järjestettävään G20-huippukokoukseen. (Lähde: AFP)

Kiina kutsui Yhdysvaltain sotalaivaa "vakavaksi provokaatioksi" - lähetti aluksiaan hätistelemään alusta kiistellyltä alueelta

Kiina on luonnehtinut yhdysvaltalaisen sota-aluksen tuloa Etelä-Kiinan merelle "vakavaksi poliittiseksi ja sotilaalliseksi provokaatioksi".

Kiinan ulkoministeriön tiedottaja kertoi myöhään sunnuntaina Kiinan lähettäneen omia merialuksiaan sekä ilmavoimien hävittäjiä "varoittamaan" yhdysvaltalaisalusta, joka purjehti Etelä-Kiinan merellä.

Kiinan ulkoministeriön mukaan Kiina käyttää kaikki "tarpeelliset keinot" kansallisen koskemattomuutensa ja turvallisuutensa takaamiseksi.

Kiina syytti torstaina Yhdysvaltoja luvattomasta tunkeutumisesta sen jälkeen kun yhdysvaltalainen sota-alus oli purjehtinut lähellä Spratlysaaria, joiden hallinnasta muun muassa Kiina, Taiwan ja Vietnam kiistelevät. (Lähde: AFP)