Yön uutiskooste: Ajokeli jatku kehnona Etelä- ja Keski-Suomessa

Lue koosteesta tärkeimmät uutiset aamuksi.

Työntekijät osoittavat mieltään aktiivimallia vastaan - lakot seisauttavat liikennettä

Aktiivimallin vastaisen mielenilmauksen odotetaan keräävän tänään tuhansia mielenosoittajia Helsingin Senaatintorille. SAK:n järjestämän mielenilmauksen lisäksi eri aloilla järjestetään pääministeri Juha Sipilän (kesk.) hallitusta vastustavia poliittisia lakkoja, jotka seisauttavat osan joukkoliikenteestä, sulkevat satamia ja hidastavat muun muassa jätteidenkuljetuksia ja elintarvikekauppojen ruokatäydennyksiä.

Lakot vaikuttavat näkyvästi esimerkiksi pääkaupunkiseudun julkiseen liikenteeseen, sillä esimerkiksi metrot tai raitiovaunut eivät kulje.

Ajokeli jatkuu kehnona - lunta pyryttelee Etelä- ja Keski-Suomessa

Ajokeli jatkuu tänään huonona tai erittäin huonona Etelä- ja Keski-Suomessa sekä Ahvenanmaalla, varoittaa Ilmatieteen laitos.

Varsinkin yöllä ja varhain aamulla ajokeli on huono lumipyryn ja lumisten teiden sekä pöllyävän lumen takia. Tilanne paranee hieman aamukahdeksan jälkeen.

Varsinais-Suomessa ja Uudellamaalla varoitetaan liukkaasta kelistä myös jalankulkijoita.

Lumipyryalue liikkuu hitaasti pohjoisemmaksi, mutta etelään saapuu uusia, hajanaisempia lumisateita.

Pohjois-Suomessa sää on poutainen ja pakkanen kireä.

Suomi tuomassa digitaalisen ajokortin yleiseen käyttöön - poliisi ei kelpuuta korttia

Suomi on tuomassa pioneerina mobiiliajokortin eli digitaalisen ajokortin yleiseen käyttöön. Kuluttajille ilmainen sovellus päästäneen lanseeraamaan loppukesästä, kertoo Liikenteen turvallisuusvirasto Trafin yksikönpäällikkö Simo Karppinen.

Poliisi ei kuitenkaan kelpuuta digitaalista korttia ajo-oikeuden osoittavaksi ajokortiksi, kertoo poliisitarkastaja Timo Ajaste Poliisihallituksesta. Mobiiliajokortti voi hänen mukaansa saada virallisen aseman vain lainmuutoksella.

Mobiiliajokortin sovellus ei tallenna tietoa käyttäjän sijainnista. Se ei siis ole seurannan väline.

Niinistön onnittelukirja avoinna vielä tänään

Presidentti Sauli Niinistön onnittelukirjaan voi käydä kirjoittamassa terveisensä vielä tänään. Kirja on avoinna Presidentinlinnan Mariankadun aulassa Helsingissä osoitteessa Mariankatu 2 kello 10–16:een.

Niinistö valittiin toiselle kuusivuotiskaudelle sunnuntaina suoraan vaalien ensimmäisellä kierroksella. Hän sai 62,7 prosenttia äänistä.

Onnittelukirja avautui yleisölle eilen.

Apple ilmoitti ennätysvoitoista - yhtiö tahkosi 20 miljardia dollaria voittoa

Teknologiayhtiö Apple kertoi torstaina ennätystuottoisasta vuosineljänneksestä. Apple teki vuosineljänneksellä voittoa 20 miljardia dollaria eli noin 16 miljardia euroa.

Yhtiön tulosta siivitti uuden iPhone X -älypuhelimen odotettua parempi myynti.

Yhtiön liikevaihto kasvoi 13 prosenttia viime vuoden kolmena viimeisenä kuukautena. Liikevaihto oli 88,3 miljardia dollaria eli noin 70,6 miljardia euroa. (Lähde: AFP)

Googlen emoyhtiön tulos jäi ennusteista, liikevaihto kasvoi

Teknologiajätti Googlen emoyhtiö Alphabet jäi Wall Streetin ennusteista yhtiön julkistettua torstaina tilinpäätöksensä.  Asiasta kertoo muun muassa CNBC.

Yhtiön mukaan se teki 3 miljardia dollaria eli noin 2,4 miljardia euroa tappiota viimeisellä vuosineljänneksellään. Tuottoja leikkasi se, että yhtiö laittoi syrjään noin 11 miljardia dollaria veroihin.

Yhtiön liikevaihto kuitenkin ylitti odotukset, kun kasvua tapahtui kuluneella vuosineljänneksellä vertailukaudesta 24 prosenttia 32,3 miljardiin dollariin eli noin 25,8 miljardiin euroon. Liikevaihdon kasvun ajajana pysyi Google.

Alphabetin osake oli torstaina laskussa jälkikaupassa. (Lähde: AFP)

Pakettiauto ajoi väkijoukkoon Shanghaissa - ainakin 18 ihmistä loukkaantunut

Shanghaissa auto on ajanut väkijoukkoon ja ainakin 18 ihmistä on loukkaantunut, kertovat kiinalaisviranomaiset.

Kiinalaismedian mukaan pakettiauto ajoi kadun ylittämistä odottavien jalankulkijoiden päälle aamulla yhdeksältä paikallista aikaa, kertoo CNN. Yliajon jälkeen auto törmäsi mediatietojen mukaan puuhun.

Poliisin mukaan kyseessä oli onnettomuus. (Lähde: AFP)

USA:lta odotetaan uutta ydinaselinjausta

Yhdysvaltain puolustusministeriön odotetaan tänään julkistavan uuden linjauksen maan ydinasearsenaalin uudistamisesta ja kehittämisestä. Ennakkoon lehdistöön vuotaneiden luonnostietojen mukaan Pentagonissa suunnitellaan vanhentuneiden aseiden korvaamisen lisäksi myös uudenlaisten, tuhovoimaltaan pienempien ydinaseiden kehittämistä.

Kehitystyön pontimena nähdään muun muassa kehitys Venäjällä, joka amerikkalaisten mukaan on uudistanut viime vuosina ydinaseistustaan ja rikkoo aiempia aserajoitussopimuksia. (Lähde: AFP)

Virkamiehet: Guantanamon pitäminen auki voi olla miljardiluokan erhe

Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin päätös pitää auki Guantanamon vankila voi olla miljardiluokan virhe, sanovat vankilan perustamisesta vastanneet virkamiehet. Asiasta uutisoi Guardian.

Entinen sotilasvankilan pääsyyttäjä, eläköitynyt eversti Morris Davis sanoo lehdelle, että Guantanamon vankilassa pidettyjen vangitseminen ja oikeuskäsittely olisi voitu hoitaa Yhdysvaltain liittovaltion laitoksissa tehokkaammin ja murto-osalla siitä summasta, joka Guantanamoon on käytetty.

Kuubassa sijaitseva sotilasvankila on maksanut Yhdysvalloille noin 6,5 miljardia dollaria.

Kuubalaismedia: Fidel Castron poika on kuollut - kuolinsyy itsemurha

Kuuban entisen presidentin Fidel Castron vanhin poika on kuollut, kertoo Kuuban valtiollinen media.